Nuoperi

Ajat ja arkistot - Aaltonen, Uma

Anna-lehden nuortenpalsta vuodelta 1975.(Uma Aaltosen lahjoitus, 59.4.1)



Ulla-Maija Aaltonen syntyi Vihdissä vuonna 1940. Hän tuli julkisuudessa tunnetuksi nimellä Uma, joka on lyhennys Ulla-Maijasta. Vuonna 1993 hän vaihtoi nimensä virallisestikin Uma Aaltoseksi. Aaltonen teki huomattavaa työtä nuorten parissa useiden vuosikymmenien aikana. Hän tuli tunnetuksi Yleisradion nuortenohjelmien toimittajana (mm. Poppeli 1972-1976 ja Puhumalla paras 1976-1977) ja toimitti ohjelmia myös televisioon.

Vuodesta 1969 alkaen Uma Aaltonen toimitti nuortenpalstoja esimerkiksi Annaan, Uuteen Suomeen, Me-lehteen ja Hevoshulluun sekä eri maakuntalehtiin. Nuortenpalstoilla julkaistiin lukijoiden lähettämiä kirjeitä heidän mieliään kaihertavista asioista. Tyypillisiä aiheita olivat esimerkiksi seurustelu, ulkonäkö, yksinäisyys, päihteet ja nuorten suhde vanhempiinsa. Umalla oli selkeä tyyli ja vahva oma ääni, joka ihastutti ja vihastutti lukijoita.

Luonto ja eläimet olivat Umalle tärkeitä. Hän asui maatilalla Vihdissä hevosten, koirien, kissojen, kanien ja vuohien kanssa ja kirjoitti eläinystävistään myös useita kirjoja. Nuorten parissa työskentelyn lisäksi Uma tekikin elämänsä aikana huomattavaa työtä eläinten puolesta. Hän oli maamme ensimmäisiä julkisen keskustelun herättäjiä koe-eläinten oikeuksista. Uma myös vastasi nuorten ihmissuhdekysymyksiin usein vertauksin eläinmaailmasta.

Vuodesta 1979 alkaen Uma tunnettiin murrosikäisten sukupuolivalistajana, joka kiersi eri puolilla Suomea luennoimassa ala- ja yläasteilla, ammattikouluissa, lukioissa, varuskunnissa ja rippileireillä. Murkkuseksi-luennot käsittelivät murrosikää, seksuaalisuutta ja ihmissuhteita, päihteitä sekä hyviä tapoja. Vuonna 1981 Uma Aaltonen sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon. Itse hän sanoi ammattitaitonsa olevan peräisin tuhansista kohtaamisista nuorten ja heidän ajatusmaailmansa kanssa.

Vuoden 1994 presidentinvaaleissa Uma Aaltonen toimi Elisabeth Rehnin kampanjapäällikkönä. Hän myös nousi Euroopan parlamenttiin vuosiksi 2003-2004 eduskuntaan palanneen Vihreiden Heidi Hautalan tilalle.

Nuoperin saamassa lahjoituksessa on kansio- ja laatikkokaupalla nuorten Poppeli-ohjelmaan ja lehtien nuortenpalstoille lähettämiä kirjeitä ja monenlaisia kysymyslippulappusia murkkuseksikiertueilta eri puolilta Suomea. Arkistossa on myös Uman kirjojen ja ohjelmien käsikirjoituksia sekä lehtileikkeitä. Aineistot sijaitsevat Nuorisoperinteen keskusarkistossa Turun kaupunginarkistossa. Alkuperäisaineistoja ei lainata arkiston ulkopuolelle vaan niihin on mahdollista tutustua Turun kaupunginarkiston tutkijasalissa.

Turun yliopiston kansatieteen opiskelija ja Nuoperin vuoden 2013 harjoittelija Anna Kemppinen tutki Uman aineistoja pro gradu -tutkielmassaan "Tyttöjä, poikia, huoria, homoja. Neuvotteluja sukupuoliesityksestä ja seksuaalisuudesta Uma Aaltosen nuortenpalstoilla" (2014). Seuraavana vuonna nuoperilaiset toimittivat gradun pohjalta julkaisun "(Suku)puolitettu nuori. Uman palstojen meikatut pojat ja kaljut tytöt 1975-1985".

Aineistolaji: Aaltonen, Uma

Hevoshullu-lehtiä, joissa Uman palstoja

Arkistonro: 59.1:1-8, Arkistonmuodostaja: Uma Aaltonen, Lahjoittaja: Terttu Aaltonen 24.9.2009, Sanna Kupila: Hevoshullu-lehdet 1978 80, Hevoshullu-vuosikirjat 1979 - 1981

Uman arkistoon kuuluu vuosien 1977-1994 Hevoshullu-lehtiä (mukana Villivarsa-lehden numero 9/1995), joissa on hänen kirjoittamiaan tai toimittamiaan osioita, kuten (Tahdon tietää -) Misty vastaa -palsta, Hevosrakas-palsta, Minkin päiväkirja ja Cappuccino.

Uma kirjoitti hevosensa Mistyn (s. 1968) nimissä ensimmäisen kerran Ravi ja ratsastus -lehden Hummani hei -kysymyspalstalla vuonna 1973. Misty julkaisi tuolloin raskauskertomuksensa odottaessaan ensimmäistä varsaansa. Varsa Minkki Makkonen (Mostly Minx) syntyi vuonna 1974 ja jatkoi omaa päiväkirjaansa Hevoshullu-lehdessä. Hevoshullussa alettiin julkaista myös Misty vastaa -palstoja. Mistyn toinen varsa eli Minkin veli sai nimen Cappuccino (s. 1981). Kirjoituksissaan ja Misty vastaa -palstalla Uma eläytyi hevosten maailmaan ja vastaili lukijoiden esittämiin kysymyksiin ja kommentteihin Mistynä. Hevosen roolissa kirjoittaessaan Uma käytti itsestään, hevosen omistajasta, nimitystä "oma ihminen".

Uman mukaan Mistyn palstat julkaistiin aikana, jolloin ratsastus ja hevosharrastus muuttuivat eliitin harrastuksesta ruohonjuuritasonkin tavoitettaviksi. Tallijengit yms. ilmiöt tekivät Uman hevosharrastuksesta sitkeää nuorisotyötä.

59.1:1
Hevoshullu-lehden numerot 10-11/1977 ja 1-18/1979 (nro 7/1979 puuttuu), lahjakirjat 1978-1980.
Hevoshullu-lehden numerot 1-20/1980 (nro 8/1980 puuttuu).
Lehdistä on digitoitu Misty vastaa -palstat.

59.1:2
Hevoshullu-lehden numerot 1-20/1981
Lehdistä on digitoitu Misty vastaa -palstat.

59.1:3
Hevoshullu-lehden numerot 1-25/1982.

59.1:4
Hevoshullu-lehden numerot 1-26/1983.

59.1:5
Hevoshullu-lehden numerot 1-26/1984.

59.1:6
Hevoshullu-lehden numerot 8-25/1885, 1-26/1986 ja 1-26/1988.

59.1:7
Hevoshullu-lehden numerot 1-23/1990 ja 1-26/1991.

59.1:8
Hevoshullu-lehden numerot 1-16/1992 ja 15/1994. Villivarsa-lehden numero 9/1995.

Kokonaisia lehtiä ei ole digitoitu. Vuosikertojen kohdalle on merkitty, kun lehdistä on digitoitu Uman palstoja. Uman arkistossa on runsaasti myös lukijoiden palstoille lähettämiä kirjeitä, kortteja, piirustuksia ja sarjakuvia, jotka on digitoitu. Katso: Uman Hevoshullu-lehden palstojen aineistoa.

    Aineistolaji: Aaltonen, Uma

    SYPPI Maapallokerhon jäsenlehtiä, joissa Umanomat-palsta

    Arkistonro: 59.2:1, Arkistonmuodostaja: Uma Aaltonen, Lahjoittaja: Terttu Aaltonen 24.9.2009

    Suomen Yhdyspankki Oy:n SYPPI Maapallokerhon jäsenlehden numerot 4/1979-8/1982, joissa on Uma Aaltosen toimittama nuortenpalsta Umanomat. Lapset ja nuoret saivat lähettää Umalle kuulumisiaan, huoliaan ja kysymyksiään, ja Uma vastasi viesteihin palstallaan.

    SYPPI-lehdistä on digitoitu Umanomat-palstat

    Lehdet arkistokotelossa 52.2:9, jossa myös Umanomat-palstalle lähetettyjä kirjeitä ja Uman vastauksia niihin. Kirjeet ja vastaukset ovat Uma Aaltosen omasta lahjoituksesta 13.11.2006.

    52.2:9 Vuosina 1980 - 1982 Umanomat -palstalle Suomen Yhdyspankki Oy:n SYPPI Maapallokerhon jäsenlehteen lähetettyjä kirjeitä ja niiden vastauksia. Aineisto on järjestetty niin, että alkuperäiset kirjeet sekä Uman niistä tekemät puhtaaksikirjoitukset hänen niihin kirjoittamansa vastaukset seuraavat toisiaan. Kirjeiden aiheet ovat samoja kuin muissa 52.2-laatikoissa eli erilaisia nuorten elämää koskevia pohdintoja, huolia ja murheita.

    SYPPI-lehden Umanomat-palstalle lähetetyt kirjeet ja Uman niihin kirjoittamat vastaukset on digitoitu.

      Aineistolaji: Aaltonen, Uma

      Uman eri lehtien nuortenpalstojen aineistoa

      Arkistonro: 52.2:1 - 52.2:20, Arkistonmuodostaja: Uma Aaltonen, Lahjoittaja: Uma Aaltonen 13.11.2006

      Ulla-Maija "Uma" Aaltonen piti useissa lehdissä omaa nuortenpalstaa vuosina 1973 - 2002. Muun muassa Anna-lehdessä julkaistiin Howdy Anna -palstaa ja pitkään Kerro mulle -palstaa. Anna-lehden jälkeen "palstailun jo kokonaan lopettaa päättänyt" Uma ylipuhuttiin jatkamaan palstan pitoa Uudessa-Suomessa ja maakuntalehdissä. Hän kirjoitti myös Me-lehteen, mutta lopetti sen lyhyeen johtuen erimielisyyksistä silloisen päätoimittajan kanssa.

      Uma Aaltosen arkistossa on viisitoista arkistokotelollista Uman eri lehdissä (Anna, Me, SYPPI, Eläinmaailma, Ravi ja ratsastus, Villivarsa, Hevoshullu, Uusi-Suomi, Hämeen Sanomat, Kainuun Sanomat, Kouvolan Sanomat, Nuorten Kansa, Salon Seudun Sanomat, Satakunnan kansa, Vaasa) olleisiin palstoihin liittyvää aineistoa: nuorten lähettämiä, pääosin käsin tai kirjoituskoneella kirjoitettuja kirjeitä ja kortteja, Uman niistä tekemiä puhtaaksikirjoituksia, Uman kirjeisiin kirjoittamia vastauksia sekä Uman omia kirjoituksia. Kirjeissä nuoret kertovat kuulumisistaan ja ongelmistaan, vastaavat muille palstalla kirjoittaneille ja lähettävät kysymyksiä, terveisiä, runoja, mietelauseita, aforismeja ja piirustuksia.

      Lahjoittaessaan aineistot Nuoperille Uma Aaltonen puki ajatuksensa sanoiksi näin: "Nyt (lahjoituksen jälkeen) on ihan hyvä omatuntokin, kun kerran olin säästänyt kirjeet, niin olis ollut kamalaa joutua heittämään pois. Ehkä se aika ei koskaan palaa, jolloin lapset kirjoittivat oikeita sanoja paperille ihan omasta itsestään - ja toivoo ne jaetuksi - ihan pitkiä sivuja... Olen todella iloinen että tämä muutosten aika jää nyt talteen. Ne käsialat ja kirjaintyylit ja kaikki!"

      Osa aineistoista on digitoitu.

      Kotelo 52.2:1
      Vuosina 1974 - 1979 (yksi kirje v. 1971) Uman palstoille lähetettyjä kirjeitä. Pääosin Anna-lehteen, mutta myös maakuntalehtiin. Sisältää myös henkilökohtaisesti Ulla-Maija Aaltoselle lähetettyjä kirjeitä.

      Lehtipalstalla julkaistavaksi tarkoitettuja kirjeitä tai kirjeitä, joihin odotetaan Uman vastausta palstalla, saatekirjeitä palstoilla julkaisseille nimimerkeille henkilökohtaisesti osoitettuihin kirjeisiin, jotka Uma on ilmeisesti lähettänyt eteenpäin, joitakin kirjeitä, jotka on ilmeisesti ollut tarkoitus lähettää nimimerkille tai muulle yksityishenkilölle, mutta ovat jostain syystä jääneet lähettämättä, Umalle henkilökohtaisesti osoitettuja kirjeitä (eivät välttämättä liity Annan tai muun lehden palstaan, kirjoittajat mainitsevat myös mm. Uman Poppeli-radio-ohjelman). Kirjeissä nuoret pyytävät usein Umalta neuvoja henkilökohtaisiin ongelmiinsa. Huolet ja ajatukset liittyvät pääasiassa ihmissuhteisiin, ihastumisiin, yksinäisyyteen. Mukana on myös kirjeenvaihtopyyntöjä, runoja, kiitoksia ja kommentteja Uman julkaisemista nuortenkirjoista. Kirjoittajat ovat noin 11 - 19-vuotiaita, enimmäkseen tyttöjä.

      Kotelo 52.2:2
      Vuosina 1980 - 2002 Uman palstoille, pääosin Anna-lehteen, mutta myös maakuntalehtiin lähetettyjä kirjeitä (1980-luvun puoliväliin asti lukuisia kirjeitä vuosittain, siitä eteenpäin vain jokunen vuodessa). Nuorten lisäksi myös aikuisten (opettajien, vanhempien, isovanhempien, toimittajien) kirjoittamia kirjeitä Umalle sekä fanipostia. Umalle kirjoitetaan mm. kiitoksia ja kommentteja hänen nuortenkirjoistaan, kiitetään vierailuista tai luennoista, kutsutaan vierailulle tai puhumaan, esitetään toiveita tuleviin julkaisuihin, pyydetään nuortenkasvatusneuvoja ja kirjoitetaan hänen kotieläimistään. Kirjoittajien ikä on usein tuntematon; he ovat noin 11 - 22-vuotiaita nuoria, mukana myös aikuisia ihmisiä, useammin nais- kuin miespuolisia.

      Kotelo 52.2:3
      Vuosiluvuttomia kirjeitä, painottuvat 1970-luvulle. Nuorten Umalle lähettämien kirjeiden aiheet ovat samoja kuin muissa 52.2-laatikoissa. Joitakin nuorten Umalle lähettämiä kirjeitä myös ulkomailta.

      Kotelo 52.2:4
      Vuosiluvuttomia kirjeitä 1970-luvun lopulta 1980-luvulle. Nuorten Umalle lähettämien kirjeiden aiheet ovat samoja kuin muissa 52.2-laatikoissa.

      Kotelo 52.2:5, Aineistosta on digitoitu piirustuksia sekä runoja ja aforismeja.
      Uman palstoille lähetettyjä piirustuksia, runoja ja aforismeja. Lisäksi kirjeenvaihtoilmoituksia, myös joitakin ulkomaisia. Piirustuksien aiheina mm. ihmishahmot, rakastavaiset tyttö ja poika, eläimet, hevoset, julkisuuden hahmot (ABBA). Runoja, aforismeja, mietelauseita, sananlaskuja, muita lyhyitä kirjoituksia, aiheina mm. rakkaus. Kirjeenvaihtoilmoituksia (etenkin Anna-lehdessä olleen Howdy Anna -palstan välityksellä lähetettyjä kirjeitä), myös ulkomailta tulleita tai sinne osoitettuja. Aiheina mm. ulkomaat, nuoret vanhemmat/vanhemmuus.

      Kotelo 52.2:6
      Anna-lehden Howdy Anna -palstan välityksellä lähetetyissä kirjeissä on käyttörajoitus. Yksityishenkilöiden vastauksia palstalla olleisiin ilmoituksiin. Suurin osa kirjeistä on avaamattomia, ne on ollut tarkoitus lähettää nimimerkille mutta ovat jostain syystä jääneet lähettämättä. Käyttörajoitus perustuu siihen, että kirjeet ovat ei-julkisia eikä niitä ole tarkoitettu kuin kyseiselle nimimerkille. Kirjeet painottuvat ilmeisesti 1970 - 1980-luvuille.

      Kotelo 52.2:7
      Vuosina 1973 - 1979 Uman Ravi ja ratsastus -lehden Raviradoilta-palstalle (1976-79) ja Hummani hei -palstalle (1973 - 1979 ja päivämäärättömiä) lähetettyjä kirjeitä ja niiden vastauksia. Aineisto on järjestetty niin, että alkuperäiset kirjeet sekä Uman niistä tekemät puhtaaksikirjoitukset ja hänen kirjoittamansa vastaukset seuraavat toisiaan. Aiheina hevoset, hevosenhoito, ratsastus, ravit, hoitohevoset ja runot.

      Kotelo 52.2:8
      Vuosina 1975 - 1977 Uman Kerro mulle -palstalle Anna -lehteen lähetettyjä kirjeitä ja vastauksia niihin. Aineisto on järjestetty niin, että alkuperäiset kirjeet sekä Uman niistä tekemät puhtaaksikirjoitukset (alkuperäistekstejä muunneltu toisinaan melko paljonkin) hänen kirjoittamansa vastaukset seuraavat toisiaan. Tämä aineisto sisältää ilmeisesti julkaistut tekstit (vrt. laatikot 52.2: 1-4, joissa on lukuisia kyseiselle palstalle lähetettyjä kirjeitä, mutta ei puhtaaksikirjoituksia ja vastauksia). Kirjeiden aiheet ovat samoja kuin muissa 52.2-laatikoissa eli erilaisia nuorten elämää koskevia pohdintoja, huolia ja murheita.

      Kotelo 52.2:9, Aineisto on digitoitu. (Samassa kotelossa 52.5:1 ja 59.2:1)
      Vuosina 1980 - 1982 Umanomat -palstalle Suomen Yhdyspankki Oy:n SYPPI Maapallokerhon jäsenlehteen lähetettyjä kirjeitä ja niiden vastauksia. Aineisto on järjestetty niin, että alkuperäiset kirjeet sekä Uman niistä tekemät puhtaaksikirjoitukset hänen niihin kirjoittamansa vastaukset seuraavat toisiaan. Kirjeiden aiheet ovat samoja kuin muissa 52.2-laatikoissa eli erilaisia nuorten elämää koskevia pohdintoja, huolia ja murheita.

      Kotelo 52.2:10 (Samassa kotelossa 52.5:1 ja 59.2:1)
      Vuosina 1979 - 1981 Lukijat kysyvät -palstalle Eläinmaailma-lehteen lähetettyjä kirjeitä, Uman niistä kirjoittamia puhtaaksikirjoituksia ja niihin laatimia vastauksia sekä saatekirjeitä, joissa Eläinmaailma-lehden toimitus pyytää Umalta vastauksia lukijoiden kysymyksiin. Aiheina villieläimet, kotieläimet ja lemmikit.

      Kotelo 52.2:11, Aineisto on digitoitu. (Samassa kotelossa 59.4:1)
      Vuonna 1973 (ja osittain päiväämättömiä) nuorten Uman palstalle Me-lehteen lähettämiä kirjeitä. Kirjeiden aiheet ovat samoja kuin muissa 52.2-laatikoissa eli erilaisia nuorten elämää koskevia pohdintoja, huolia ja murheita. Sisällöstä/aiheista mainittavaa: paljon runoja ja mietelauseita, kertomuksia, Uman hevoset, taikausko.

      Kotelo 52.2:12, Aineisto on digitoitu.
      Umalle lähetettyjä kirjeitä ja vastauksia niihin vuosina 1977 - 1981, mm. Uusi-Suomi. Aineisto on järjestetty niin, että alkuperäiset kirjeet sekä Uman niistä tekemät puhtaaksikirjoitukset jahänen kirjoittamansa vastaukset seuraavat toisiaan. Aiheet ovat samoja kuin muissa 52.2-laatikoissa.

      Kotelo 52.2:13, Aineisto on digitoitu.
      Umalle Savon Sanomien ja Uuden-Suomen palstoille vuosina 1979 - 1982 lähetettyjä kirjeitä ja vastauksia niihin. Aineisto on järjestetty niin, että alkuperäiset kirjeet sekä Uman niistä tekemät puhtaaksikirjoitukset ja hänen kirjoittamansa vastaukset seuraavat toisiaan. Aiheet ovat samoja kuin muissa 52.2-laatikoissa, etenkin parisuhde, seksi, työ.

      Kotelo 52.2:14, Aineisto on digitoitu. (Samassa kotelossa 59.4:1)
      Vuosina 1974 - 1979 ja osittain päiväämättömiä Uman Kerro mulle -palstalle Anna-lehteen lähetettyjä kirjeitä ja Uman vastauksia. Aineisto on järjestetty niin, että alkuperäiset kirjeet sekä Uman niistä tekemät puhtaaksikirjoitukset sekä hänen kirjoittamansa vastaukset seuraavat toisiaan. Kirjeiden aiheet ovat samoja kuin muissa 52.2-laatikoissa eli erilaisia nuorten elämää koskevia pohdintoja, huolia ja murheita.

      Kotelo 52.2:15
      Uman palstalle Hämeen Sanomiin lähetettyjä kirjeitä ja vastauksia sekä Uman omia kirjoituksia noin vuodelta 1983 sekä päiväämättömiä. Aineisto on järjestetty niin, että alkuperäiset kirjeet sekä Uman niistä tekemät puhtaaksikirjoitukset ja hänen kirjoittamansa vastaukset seuraavat toisiaan. Myös mm. lehtiin Kouvolan Sanomat, Helsingin Sanomat. Aiheet ovat samoja kuin muissa 52.2-laatikoissa, mm. käytöstavat, toisten kanssa toimeen tuleminen, asema/julkisuuskuva, nuoren turvapaikat, pop-musiikki.

      Kotelo 52.2:16
      Uman palstoille lehtiin Salon Seudun Sanomat, Hämeen Sanomat, Kainuun sanomat, Satakunnan kansa, Vaasa, Kouvolan Sanomat, Nuorten kansa, Villivarsa ja Hevoshullu vuosina 1976 - 2000 lähetettyjä kirjeitä. Osa kirjeistä päiväämättömiä. Aiheet ovat samoja kuin muissa 52.2-laatikoissa.

      Kotelo 52.2:17
      Uman palstoille lehtiin Hämeen Sanomat, Kainuun Sanomat, Kouvolan Sanomat, Nuorten Kansa, Salon Seudun Sanomat, Satakunnan kansa, Vaasa ja Villivarsa vuosina 1972 - 1995 lähetettyjä kirjeitä. Myös Umalle henkilökohtaisesti osoitettuja kirjeitä. Suurin osa päiväämättömiä. Aiheet ovat samoja kuin muissa 52.2-laatikoissa.

      Kotelo 52.2:18 (Kotelossa 52.1:6)
      Uman palstojen (mm. Anna-lehti) kautta muille lukijoille lähetettyjä kirjeitä eli vastauksia kirjeenvaihtoilmoituksiin vuosilta 1976 - 1983, osa päiväämättömiä. Käyttörajoitus.

      Kotelo 52.2:19 (Samassa kotelossa 52.6:9 ja 59.4:6)
      Vuosina 1976 - 1979 Uman palstoille Anna-lehteen mm. Kerro mulle -palstalle lähetettyjä kirjeitä, Uman niistä tekemiä puhtaaksikirjoituksia ja niihin kirjoittamia vastauksia sekä Uman omia kirjoituksia. Myös Umanomat-palstalle Maapallokerhon jäsenlehti SYPPIin lähetettyjä kirjeitä (tai vain käytetty sanaa Umanomat). Osa viesteistä päiväämättömiä. Kirjeissä mukana kysymyksiä, piirustuksia, runoja ja aforismeja.

      Kotelo 52.2:20
      Vuosina 1976 - 1978 Anna-lehteen Kerro mulle -palstalle lähetettyjä kirjeitä, Uman niistä tekemiä puhtaaksikirjoituksia ja niihin kirjoittamia vastauksia. Osa päiväämättömiä.

        Aineistolaji: Aaltonen, Uma

        Uman Hevoshullu-lehden palstojen aineistoa

        Arkistonro: 52.3:1 - 52.3:20, Arkistonmuodostaja: Uma Aaltonen, Lahjoittaja: Terttu Aaltonen 24.9.2009

        Uma kirjoitti hevosensa Mistyn (s. 1968) nimissä ensimmäisen kerran Ravi ja ratsastus -lehden Hummani hei -kysymyspalstalla vuonna 1973. Misty julkaisi tuolloin raskauskertomuksensa odottaessaan ensimmäistä varsaansa. Varsa Minkki Makkonen (Mostly Minx) syntyi vuonna 1974 ja jatkoi omaa päiväkirjaansa Hevoshullu-lehdessä. Hevoshullussa alettiin julkaista myös Misty vastaa -palstoja. Pääosa sarjassa 52.3 olevista nuorten kirjoittamista kirjeistä on osoitettu Mistylle. Kirjoituksissa ja Misty vastaa -palstalla Uma eläytyi hevosten maailmaan ja vastaili palstalla lukijoiden esittämiin kysymyksiin ja kommentteihin Mistynä. Hevosen roolissa kirjoittaessaan Uma käyttää itsestään, hevosen omistajasta, nimitystä "oma ihminen". Aineistossa ovat paljon esillä myös muut Uman hevoset: Mistyn toinen varsa eli Minkin veli Cappuccino (s. 1981) ja Minkin varsa Chinchilla (s. 1984). Cappuccinon nimissä Uma julkaisi myös kirjan "Cappuccino. Kenttäkilpailun aakkoset" (Gummerus, 1989). Uman mukaan Mistyn palstat julkaistiin aikana, jolloin ratsastus ja hevosharrastus muuttuivat eliitin harrastuksesta ruohonjuuritasonkin tavoitettaviksi. Tallijengit yms. ilmiöt tekivät Uman hevosharrastuksesta sitkeää nuorisotyötä. Misty vastaa -kysymyspalstan parhaat palat on koottu kahdeksi Otavan julkaisemaksi kirjaksi, "Misty vastaa" (1986) ja "Oma hevonen" (1989).

        Osa aineistosta on digitoitu.

        Kotelo 52.3:1, Aineisto on digitoitu.
        Vuosina 1980-1994 Misty vastaa -palstalle lähetettyjä kirjeitä, kortteja, piirroksia ja sarjakuvia.

        Kotelot 52.3:2-7, Aineisto 52.3:2 on digitoitu.
        Päiväämättömiä Misty vastaa -palstalle lähetettyjä kirjeitä, kortteja, piirroksia ja sarjakuvia. Kysymyksiä yksittäisistä hevosista Postiponi-palstalle (esim. halukkaat ostajat tai uudet omistajat kyselevät entisten hoitajien kokemuksia), kirjeitä joissa kirjoittaja esiintyy hevosena tai ponina, kirjeenvaihtoilmoituksia ja vastauksia, joitakin tavaranmyynti-ilmoituksia. paljon kysymyksiä hevosenhoitoon ja ratsastukseen liittyen, piirustuksia ja sarjakuvia, runoja, terveisiä sekä joitakin valokuvia. Joukossa myös Otavan mainososastolle lähetettyjä kirjeitä, joissa pyydetään julistetta Umasta eläimineen.

        Kotelo 52.3:8
        Hevoshullun lukijoiden Hevosrakas-palstalle lähettämiä hevos- ja poniaiheisia novelleja, runoja ja piirustuksia. Lisäksi Polle-kilpailuun tulleet hakemukset vuodelta 1992. Polle-kilpailussa lukijat perustelivat, miksi he olisivat hyviä ratsastajia Hevoshullu-lehdessä seikkailleelle Polle-sarjakuvaponille.

        Kotelot 52.3:9-11 ja 13-18
        Vuosien 1973-2003 aikana Hevoshullu-lehden eri palstoille lähetettyjä kirjeitä ja kortteja, eniten Misty vastaa ja Hevosrakas-palstoille. Myös paljon päiväämättömiä kirjeitä. Kirjeiden tyhjiä kirjekuoria, piirroksia, joitakin valokuvia ja hevosenjouhia. Mukana kirjoittajien kertomuksia ja kuulumisia omista hevosistaan, ratsastamisesta ja/tai hevosenhoidosta, terveisiä Umalle ja tämän eläimille sekä novelleja. Joukossa myös muutamia nuorten Umalle Hevoshulluun lähettämiä seksuaalisuuteen ja seksiin liittyviä kysymyksiä sekä Umalle kotiin lähetettyjä onnittelukortteja ja -kirjeitä hänen hevostensa syntymäpäivien johdosta tms. Kirjeiden aiheina samat hevosaiheet kuin muissa 52.3-koteloissa, aiheina myös mm. tallilla käyttäytyminen ja kiistatilanteet, eläimiin liittyviin ammatteihin hakeutuminen ja kouluttautuminen sekä pyynnöt saada postissa Uman hevosten jouhia. Kotelossa 52.3:17-18 kirjeiden ja korttien lisäksi Uman vastauksia. Aineisto on järjestetty niin, että alkuperäiset kirjeet sekä Uman niistä tekemät puhtaaksikirjoitukset ja hänen kirjoittamansa vastaukset seuraavat toisiaan.

        Kotelo 52.3:12
        Vuosina 1977-1980 Misty vastaa -palstalle lähetettyjä kirjeitä ja vastauksia niihin, joukossa myös päiväämättömiä. Aineisto on järjestetty niin, että alkuperäiset kirjeet sekä Uman niistä tekemät puhtaaksikirjoitukset ja hänen kirjoittamansa vastaukset seuraavat toisiaan.

        Kotelo 52.3:20
        Hevoshullun Chincillan sukupuu -piirustuskilpailuun saapuneet piirustukset vuodelta 1984.

          Aineistolaji: Aaltonen, Uma

          Uman kirjat Ekakerta ja Colette - pieni musta koira

          Arkistonro: 52.7:1 - 52.7:2, Arkistonmuodostaja: Uma Aaltonen, Lahjoittaja: Terttu Aaltonen 24.9.2009

          52.7:1 (Kotelossa 52.5:6)
          Ekakerta (1980, Otava) on Uman toimittama kirja nuorten ensimmäisistä seksikokemuksista. Kirjaan on kerätty tyttöjen ja poikien Umalle lähettämiä kertomuksia "ekoista kerroistaan" sekä loppuun gynekologin, psykiatrin, nuorisopastorin ja Uman itsensä puheenvuorot.

          52.7:2 (Kotelossa 52.5:6)
          Colette - pieni musta koira (1978, Otava) on Uman kirjoittama, hänen omasta koiranpennustaan Colettesta ja sen yllättävästä kuolemasta sekä kuolemaan liittyvästä surusta kertova kirja.

            Aineistolaji: Aaltonen, Uma

            Uman lehti- ja käsikirjoituksia

            Arkistonro: 52.5:1 - 52.5:7, Arkistonmuodostaja: Uma Aaltonen, Lahjoittaja: Terttu Aaltonen 24.9.2009

            Sarja 52.5 sisältää pääasiassa Uman lehtijuttujen, radio- ja tv-ohjelmien sekä kirjojen käsikirjoituksia ja hänen kirjoittamiaan puheita ja esitelmiä. Mukana myös Uman kirjoittamia vastauksia lukijapalstojen kysymyksiin (näitä on myös sarjassa 52.2, ks. myös 52.6:12).

            52.5:1 (Kotelossa 52.2:9, samassa kotelossa 52.2:9, 52.2:10, 52.5:1 ja 59.2:1)
            Vuosiluvuttomia Uman kirjoituksia eri palstoille. Aineistoa mm. seuraavista aiheista tai seuraaviin lehtiin: Kirjailijakeskuksen puhelinvastaajana, Frendi, Hevoshullu (Minkki vastaa), Kirjakauppalehti, Otavan Uutiset, Umanomat-palsta, Eläinmaailma, Tietolehti ja Hevoshullu. Myös Uman käsikirjoituksia/muita kirjoituksia koskien hänen itse kirjoittamiaan nuortenkirjoja.

            52.5:2
            Uman käsikirjoituksia vuosilta 1979-1980 ja 1986 sekä päiväämättömiä. Kissasta kertova "Eräs elämäntarina", Koti ja Koulu -yhdistyksen Liiton "Luokkatoiminnan opas" ja "Luokkakohtainen toiminta" -julkaisut, käsikirjoitusversioita Uman "Vanhempainilta"-kirjaan murrosikäisten vanhemmille, "Murkkuseksi"-kirjan käsikirjoituksia (Mannerheimin lastensuojeluliitto), teksti "Eläinrakas elämäntapa", Uman kirjoittamia vastauskirjoituksia lukijapalstojen kysymyksiin, Ulla-Maija Aaltosesta kertova esite, radio-ohjelman käsikirjoitus, käsikirjoitus mustalaisnoita Saarasta kertovasta tarinasta, käsikirjoitus murrosikään ja lasten varttumiseen liittyvään kirjaan (mahdollisesti "Murkun tapatieto" -kirjaan), "Tukioppilas"-kirjan käsikirjoitus, "Varsakesä"-käsikirjoitus, "Kani Andersson sairastaa" -käsikirjoitus, "Ekakerta"-käsikirjoitus Otavalle v. 1980 ja Mainos-TV:lle v. 1979.

            52.5:3
            Uman teosten ja ohjelmien käsikirjoituksia vuosilta 1975-1978 sekä 1980-1982, myös päiväämättömiä. "Puhumalla paras" -ohjelman asiakirjat vuodelta 1975, Television lastenohjelmien (la-su) käsikirjoituksia vuosilta 1977-1978, "Kaikki mukaan" -nimisen tv-ohjelman käsikirjoituksia v.1977, käsikirjoituksia ja puheita vuosilta 1980-1982, yksi teksti vuodelta 2003 sekä päiväämättömiä, esitelmiä. "Kaikki mukaan" -tv-ohjelma tarkoittaa ilmeisesti vuoden 1977 neljää lauantai-iltaa, joina Uma juonsi illan muiden tv-ohjelmien välit illan "emäntänä" ja puhui mm. eläinten oikeuksista sekä oman tallinsa eläimistä. Näiden iltojen aikana esitettyihin muihin tv-ohjelmiin lukeutui mm. Jules Vernen romaaniin perustuva, Michel Strogoffin seikkailuista kertova draamasarja "Tsaarin kuriiri". Aineisto sisältää "Kaikki mukaan" -ohjelman käsikirjoituksia ja muuta siihen liittyvää materiaalia.

            Ohjelmien aiheina mm. nuoren äidin lapsen luovuttaminen adoptioon, masennus, mielenterveysongelmat, vanhempien alkoholismi, nuorten päihdeongelmat epilepsia tms. sairaus ja muiden suhtautuminen sairaaseen, lastenohjelmat "Pikku-Jukan maailma", "Samuli Satunen on iloinen" ja "Alvarin kertomuksia" (ruotsinkielinen), kantele ja kanteleensoitto, pikkusisaruksen syntymä, lehmät, eläimien pelkääminen, laulaminen, Uman lemmikit (Colette-koira, Lumikki, Lettu Lättynen, Miisu, Inkku-vuohi (eli Ingrid Bergman), Sherlock-kissa), unet, yksinhuoltajuus, eläinten oikeudet, muuttaminen, tupakointi, vuodenajat, joulu, uteliaisuus, eskimot (inuiitit), kirjailija Jules Verneen liittyviä lehtileikekopioita, Colette-koiran kuolemaa koskevia katsojien kirjeitä Umalle, yksinäisyys, lavatanssit.

            Käsikirjoitusten ja puheiden aiheina mm. nuorten näkökulmat nuorten ja aikuisten alkoholinkäyttöön, alkoholismi, alkoholiongelma, humala, ilm. "Humalakirjan" (1983) käsikirjoitus, Uman mielipidekirjoitus nuorien valistamisesta Ilta-Sanomiin, Uman europarlamentaarikkona oloon liittyvä teksti, Uman Vihtiseuralle kirjoittama teksti, Uman teksti Nainen ja alkoholi -seminaariin Kouvolassa 1982, Uman teksti uransa lopettamisesta nuorten kysymyksiin vastaavana, vapaana toimittajana Umana, muita Uman kirjoittamia pohdintoja uransa muotoutumisesta, Uman teksti "Miksi nuoren pitää aina esittää jotain" AOL:n opintopäiville Turussa, Uman kirjoitus pojista ja tytöistä Suomen mielenterveysseuran Vaasan paikallisosastolle/Sotapojille v. 1980, sekalaisia Uman käsikirjoituksia ja tekstejä.

            52.5:4 (Kotelossa 52.3:12)
            Vuosilta 1976-1977 Minkin koulukirjan käsikirjoitus, Uman kirjoituksia ilmeisesti Minkki vastaa -palstalle Hevoshullu-lehteen. Sisältää myös saapuneita kirjeitä.

            52.5:5
            Käsikirjoituksia: Uman puheita, lehtikirjoituksia eri palstoille, käsikirjoituksia ja vastauksia, v. 1979 ja suurin osa päiväämättömiä. Kirjoitusten aiheina mm. ujous, silmälasien käyttö, erilaisuus, kiusaamien, homoseksuaalisuus, abortti, fritsut, itsetyydytys, rinnat, masennus, tekemisen puute, neitsyys, vastuu, yksinäisyys, seksi, psykiatrinen hoito, alkoholinkäyttö, murrosikä, suuteleminen, itsensä oppimaan tunteminen, tunteet, tunteista kertominen, Uman elämäntilanne ja lemmikit (tekstejä, joissa Uma esittelee ja kuvailee itseään), Uman palstat Anna-lehdessä ja Uusi Suomi -lehdessä, Uman Kani Anderssonin (eli Fritjof Andersson eli FriZu) kuolema, Uman koti Karjalohjalla ja Pusulassa, herkkyys, Uman kirjat (teksti, jossa kuvataan Uman kirjojen kirjoittaminen aikajärjestyksessä), Uman kirjoittama englanninkielinen teksti Alan Garnerille aiheena kirjoittaminen ja englanninkielen käyttö, hyvinvointi (Uman Erik Allardtin teosta "Hyvinvoinnin ulottuvuuksista" käsittelevä teksti), Luetaan yhdessä - Lasten- ja nuortenkirjaviikot 19.3.-31.3.79, lasten ja nuorten lukeminen, ruotsalainen elokuva "Mackan", tytön eka kerta, sukupuolten välinen tasa-arvo, Lapsi ja ympäristö -ohjelmasarja, ekologia, ekosysteemi ja luonnonvarat, Minkki-hevonen, hevosenhoito, tapahtumajuliste Uman luennolle Uppsalan Suomi-seuran tiloissa 17.10.87, Elä immeisiks piäset helepommalla - asennemittauskysely vuosilta 1985 ja 1987, nuorten häiriökäyttäytyminen, Murkulle koti -viikko Pattijoella v. 1987, SLL:n freelance-osaston hallituksen kokous 1975, neuvoja murrosikäisen opettajille, tukihenkilötoiminta, perheolojen epävakaisuus, tukioppilastoiminta, tupakointi, ihmisen psyykkiset ominaisuudet ja muutokset, asenteet ja niiden välittyminen, Uman vaalimainos EU-vaaleihin 2004, sota-ajan lapset, Sarajevon miinakoirat, Uman käsikirjoitukset tv-ohjelmapätkiin, joissa Uma ja nuoret puhuvat nuorten käytöksestä ja sen vaihtelusta kotona ja muualla sekä toisia ihmisiä lähestymisestä, Uman kasvattaman Billy-vuohen esiintyminen teatterinäytöksissä, leikkiminen, hevoshulluus, runoja, kirjeenvaihtoilmoituksia, ulkonäkö, kotibileet, iltakoulu, liikenneturvallisuus, lapsen saaminen, rippikoulu, rullaluistelu ja rullalautailu, murrosikäisen vanhempana olo, elämän tarkoitus, läheisen menettäminen ja suru, e-pillerit, perheväkivalta, tykkääminen, ihastuminen, seurustelu, sydänsurut, koulumotivaatio, pukeutuminen, ujous, mopot, ehkäisyneuvonta, yhteenvetoa ryhmätöistä tukioppilastoiminnan ohjaajien ja yhdyshenkilöiden valtakunnallisesta seminaarista 29.-30.8.1980, Uman ajatuksia tukioppilaista tukioppilaille (MLL), asiakirja, jossa murrosikään liittyviä oikein/väärin-väittämiä ja kysymyksiä sekä psykologin neuvoja viestintään, kuunteluun yms. kanssakäymiseen liittyen, Uman teksti "Suomalainen nuori 1985", teksti "Milloin nuori on valmis" (Pekka Salmimies).

            52.5:6
            Päiväämätön "Ensirakkaus"-käsikirjoitus, jossa on Uman kirjoittamaa tekstiä ensirakkaudesta, synopsis ensirakastumisen vaiheista, kuvaus-, kuvitus- ja vihjelistaa ilmeisesti Ensirakkaus-nauhoitukselle/-filmaukselle/-kirjoitukselle, "Lapsen vuosi/Ensirakkaus" -kuvausaikataulu (päivätty 30.5.-1.6.2006), käsikirjoitus/kysymyslista ensirakkautta käsittelevään, nauhoitettuun keskustelutilaisuuteen. Uman käsikirjoittamaan "Ekakerta"-videoon liittyvää materiaalia: saatesanat videon käyttäjälle/katsojalle, henkilötietoja ohjaaja-tuottaja Varpu Kuusela-Kähkösestä.

            52.5:7 (Kotelossa 52.5:6)
            Uman käsikirjoitus kerho-ohjelmaan "Onnimanninolo. Terveys-, raittius- ja tapakasvatusmateriaalia sekä murrosikäisten ihmissuhdekysymyksiä. Raittiuskasvatusliiton kerho-ohjelma peruskoulun yläasteelle" v. 1978. Koulun raittiusmuistio 1978-79. Aiheina mm. raittius, päihteidenkäyttö, alkoholi, tupakka, käytöstavat, eläinkokeet.

              Aineistolaji: Aaltonen, Uma

              Uman Murkkuseksi-koulutilaisuuksien kysymyksiä ja vastauksia

              Arkistonro: 52.4:1 - 52.4:6, Arkistonmuodostaja: Uma Aaltonen, Lahjoittaja: Uma Aaltonen 13.11.2006

              Ulla-Maija Aaltonen piti vuonna 1979 Mannerheimin lastensuojeluliiton pyynnöstä tukioppilasseminaarin Suolahdessa. Tapahtuma koettiin tarpeelliseksi, ja Umaa pyydettiin järjestämään "murkkuseksi"-tapahtumia muissakin kouluissa, vanhempainilloissa ja opettajankoulutuksissa. Oppilaat valitsivat itse aiheet ja kirjoittivat kysymykset, joita toivoivat käsiteltävän tapahtumassa. Uma on tehnyt myös Murkkuseksi-kirjasen (1980) yhdessä Mannerheimin lastensuojeluliiton kanssa. Sarjaan 52.4 on arkistoitu oppilaiden esittämiä kysymyksiä ja nuorten antamaa palautetta Uman pitämistä koulutilaisuuksista. Aineisto on suurimmaksi osaksi pieniä käsin kirjoitettuja paperilappusia, jonkin verran lehtileikkeitä, piirustuksia ja valokuvia.

              Suurin osa aineistosta on digitoitu.

              Kotelo 52.4:1, Aineisto on digitoitu.
              Aineistoa vuosilta1983-2001:
              - Umalle henkilökohtaisesti osoitettuja murkkuseksikysymyksiä, aika ja paikka tuntematon.
              - Palautetta tukioppilastoiminnasta: nuorten vastauksia lomakekyselyihin siitä, mitä he toivovat tukioppilasajaltaan.
              - Nuorten kirjoittamia seksiin liittyviä kysymyksiä, aika ja paikka tuntematon.
              - Nuorten antamia palautteita Uman pitämistä koulutilaisuuksista yms. vuosilta 1977-1985.
              - Sundsvallin suomenkielisen koti- ja kouluyhdistyksen (Ruotsi) Umalle lähettämää postia noin 7-9-vuotiailta lapsilta, aiheina mm. eläimet ja lasten omat kuulumiset.
              - Lehtileikkeitä Karkkilan tienoo -lehdestä 28.12.82 sekä Helsingin Sanomista 7.5.83. Aiheina sukupuolikasvatus/seksuaalivalistus kouluissa, Uman kouluvierailut ja tukioppilastoiminta Pusulassa.
              - Koulujen nuorilta keräämiä, Umalle osoitettuja kysymyksiä A-I: Espoo, Heinävesi 8lk, Huittinen 2001, Hyrylä, Hyrynsalmi, Hämeenlinna 1983, Iisalmi 1987, Ilomantsi. Kirjoittajat ala-asteikäisiä (yksi koulu) ja 7.-10.-luokkalaisia, eli 6-17-vuotiaita.
              - Nuorten kirjoituksia alkoholista vuodelta 1981.

              Kotelo 52.4:2, Aineisto on digitoitu.
              Koulujen vuosina 1983-2001 nuorilta keräämiä, Umalle osoitettuja kysymyksiä J-N: Jämsänkoski, Kankaanpää 1995, Karjalohja 1987, Kauniainen 1984, 1987, Kerava, Keuruu, Kirkkonummi, Lahti, Leppävirta, Lohja, Lohtaja 1983, Loviisa, Mäntyniemi 1989, Munkkivuori, Noormarkku.

              Kotelo 52.4:3, Aineisto on digitoitu.
              Koulujen vuosina 1983-2001 nuorilta keräämiä, Umalle osoitettuja kysymyksiä O-Ö: Orimattila, Palokka 1983, Pihtipudas 1983, Puotinharju, Sotkamo 1985, Taivalkoski, Toholampi/Kannus, Vaajakoski 1983, Vantaan Korso, Vehkalahti 1983, Vesanto 1983, Veteli 1988. Mukana nuorten antamaa palautteita Uman pitämistä koulutilaisuuksista.

              Kotelo 52.4:4, Aineisto on digitoitu.
              Koulujen ja varuskuntien vuosien 1980-1982 murkkuseksikysymyksiä ja palautteita: Alavus, Anjalankoski, Alahärmän lukio, Elimäki 1982, Haukivuori, Ilomantsi, Joutseno, Kauhajoki, Kokkola, Kontiolahti, Kotka, Kouvola, Kurikka 1982, Luumäki, Luvia 1981, Nastola 1981, Pohjois-Savon ammattioppilaitos 1980 (Kuopio), Pulkkila 1982, Uurainen, Vaasan rannikkopatteristo 1980 (Vaasa), Ylihärmä. Osa päiväämättömiä. Mukana paljon nuorten antamaa palautetta Uman pitämistä koulutilaisuuksista. Kirjoittajat yläaste-ikäisistä varusmiehiin eli noin 12-19-vuotiaita.

              Kotelo 52.4:5
              Koulujen nuorilta keräämiä, Umalle osoitettuja kysymyksiä ja palautteita koulutilaisuuksista. Aika ja paikka tuntematon, todennäköisesti ajalta n. 1980-2001, kirjoittajat ainakin osittain yläasteikäisiä eli 12-16-vuotiaita.

              52.4:6, Aineisto on digitoitu.
              Nuorten kirjoituksia alkoholista vuosilta 1980-1982. Myös päiväämättömiä. Ilmeisesti kirjoituksia on pyydetty taustaksi Uman tekeillä ollutta Humalakirjaa (1983) varten (kotelossa 52.4:5).

                Aineistolaji: Aaltonen, Uma

                Uman nuortenpalstoja lehtileikkeinä

                Arkistonro: 59.4, Arkistonmuodostaja: Uma Aaltonen, Lahjoittaja: Terttu Aaltonen 24.9.2009

                Uma Aaltosen arkistossa on seitsemän kotelollista lehtileikkeitä hänen toimittamistaan nuortenpalstoista vuosilta 1974-1985 (osa päiväämättömiä) sekä kokonaisia lehtiä, joissa on hänen palstansa. Osa lehdistä on aikakauslehtiä, osa sanomalehtiä. Mukana on myös joitakin piirustuksia sekä palstojen käsikirjoituksia. Leikkeitä on lehdistä Anna, Satakunnan kansa, Uusi Suomi, Pohjalainen, Savon Sanomat, Salon Seudun Sanomat, Ilta-Sanomat, Hämeen Sanomat, Keskipohjanmaa, Karjalan Maa, Ylä-Vuoksi, Kouvolan Sanomat, Kainuun Sanomat, Vaasa, Hevoshullu, Me naiset ja Otavan Uutiset.

                Suurin osa aineistosta on digitoitu.

                59.4:1 (Kotelossa 52.2:11), Lehtileikkeet on digitoitu.
                Vuosilta 1974-77 Anna-lehden Kerro mulle -palstan lehtileikkeitä sekä kokonaisia lehtiä, joissa palsta on.

                59.4:2, Aineisto on digitoitu.
                Satakunnan kansa -lehden Kerro Umalle -palstan lehtileikkeitä vuosilta 1982-1985.

                59.4:3 (Kotelossa 59.4:2), Aineisto on digitoitu.
                Uusi Suomi -lehden Hei Uma! -palstan lehtileikkeitä vuosilta 1978-1984.

                59.4:4 (Kotelossa 59.4:2), Aineisto on digitoitu.
                Eri maakuntalehtien Uman palstojen lehtileikkeitä vuosilta 1978-1985. Aineistoa lehdistä Pohjalainen, Savon Sanomat, Salon Seudun Sanomat, Ilta-Sanomat, Hämeen Sanomat, Keskipohjanmaa, Karjalan Maa ja Ylä-Vuoksi.

                59.4:5, Aineisto on digitoitu.
                Uman palstojen lehtileikkeitä lehdistä Kouvolan Sanomat, Kainuun Sanomat ja Vaasa vuosilta 1982-1985.

                59.4:6 (Kotelossa 52.2:19), Aineisto on digitoitu.
                Anna-lehden Kerro mulle -palstan lehtileikkeitä. Päiväämättömiä, mahdollisesti 1983-84.

                59.4:7 (Kotelossa 52.5:5)
                Vuosilta 1974-1978 (osa päiväämättömiä) Hevoshullu-lehden Hevosrakas- ja Minkki kertoo -palstojen lehtileikkeitä, Poppeli-radio-ohjelmasta kertovia leikkeitä, Anna-lehden Kerro mulle -palstan leikkeitä, Eräs raskaustarina -lehtikertomus sekä lehtileikkeitä Me naiset -lehdestä. Myös joitakin hevosaiheisia piirustuksia, ilmeisesti Uman eräästä hevosesta kertova käsikirjoitus Otavan Uutisille sekä Vihdin Hevosjalostus-yhdistyksen lähettämä jäseneksiliittymispyyntö.

                  Aineistolaji: Aaltonen, Uma

                  Uman Poppeli-radiolähetyksien aineistoa

                  Arkistonro: 52.1:1 - 52.1:6, Arkistonmuodostaja: Uma Aaltonen, Lahjoittaja: Uma Aaltonen 13.11.2006

                  Poppeli oli Ulla-Maija "Uma" Aaltosen Yleisradiolle toimittama radio-ohjelma, jota lähetettiin vuosina (1971)1972- (1973)1976. Ideana oli, että nuoret saivat osallistua ohjelman tekoon kirjoittamalla toimitukselle ajatuksistaan ja aihe- ja musiikkitoiveistaan. Uman jutusteluista nuoret omaksuivat "sanalapset" murkku, terkku ja moikka, jotka voivat edelleen hyvin. Lahjoittaessaan Nuoperille aineistoa Uma Aaltonen kuvaili Poppeli-ohjelmaa näin: "Se oli sillä lailla merkittävä, että nuoret saivat itse puhua, ja sen pohjalta lähti tämä nuorisotyöni ihan valloilleen. Sitä kuunteli vissiin kaikki."

                  Uma Aaltosen arkistossa on kuusi arkistokotelollista Poppeli-ohjelmaan liittyvää aineistoa, josta suuri osa on kuulijoiden lähettämiä kirjeitä ja kortteja. Kirjoittajien ikä on usein tuntematon, mutta aineisto painottuu noin 10-16-vuotiaiden kirjoittamiin kirjeisiin. Kirjeenvaihtoilmoituksiin lähetetyillä vastauksilla on käyttörajoitus.

                  Poppeli-ohjelman aineisto on digitoitu.

                  Kotelo 52.1:1
                  Kuuntelijoiden Poppeli-ohjelman toimitukselle lähettämiä kirjeitä yksittäisten lähetyksien aiheisiin liittyen sekä muista aiheista: Herkut ja terkut, Runopoppeli, Etsintäkuulutukset, Kirjeenvaihtoilmoitukset, Kirjeenvaihto, Levytoiveet, Terveisiä ja Mielipiteitä, Kysymyksiä. Myös Poppeli-lähetysten rakennetta käsitteleviä asiakirjoja: ohjeita äänilevyjen käyttäjille, radiolähetysmääräyksiä, lähetysten sisältöjen yhteenvetoja ja kuvauksia, lähetysten sisältöjä, näytelmän "A heart day's night -tupakkailtamat" käsikirjoitus.

                  Kotelo 52.1:2
                  Kuuntelijoiden Poppeli-ohjelman toimitukselle lähettämiä kirjeitä yksittäisten lähetyksien aiheisiin liittyen sekä muista aiheista: Voihan nenä!, Hiihtoloma 1973, Vanhemmat ja nuoret nenäkkäin, Nuoret kertovat itsestään: mistä tykkään /en tykkää (vastauksia Uman kirjeeseen kuulijoille), Ohjelmaideoita nuorilta, Runoja, Poppeli-aiheiset kysymykset (kysymysten aiheina mm. kauneudenhoito, seurustelu, ihastuminen), Vakiokirjoittajat, Ruusut ja risut (mielipiteitä Poppelista), Umalle henkilökohtaisesti osoitetut kirjeet, Kesähommia 1973.

                  Kotelo 52.1:3
                  Kuuntelijoiden Poppeli-ohjelman toimitukselle lähettämiä kirjeitä yksittäisten lähetyksien aiheisiin liittyen sekä muista aiheista: Naurut (mikä naurattaa/ilahduttaa), Rippis (kokemuksia ja muistoja rippileiriltä), Siskot ja veljet, Hevoset, eläimet ja luonto, Turuntytöt (ajatuksia Turun kaupungista ja turkulaisista tytöistä), Kummitukset (kummitustarinoita ja jännittäviä juttuja), Kesästä, Voi maailmaa (ajatuksia siitä, millainen maailma olisi, jos saisin itse päättää ja maailman muuttumisesta), Koulu, Uskonto (ajatuksia uskonnosta, uskonnollisuudesta, uskovaisista), Harrastukset (mainitaan esim. ratsastus, eri soitinten soitto, laulu, musiikin kuuntelu, ulkoilu, kotitalous, baletti, pujottelu (laskettelu)), Sweet-yhtye. Lisäksi kuuntelijoiden lähettämiä sekalaisia kirjeitä ja postikortteja.

                  Kotelo 52.1:4
                  Sisällöllistä yhteenvetoa lähetyksistä, Poppeli-lähetysten otsikoita, radiolähetysmääräyksiä soitetuista musiikkikappaleista, Poppeli-radiolähetysten käsikirjoituksia. Lähetysten otsikoita/aiheita: koulun päättymistunnelmia, musiikkia ja suoria lähetyksiä, Vaasan kesä, hiljaisen enemmistön harrastukset, harrastukset, kesätöissä olleiden haastatteluja, Naantalin Unikeon kestit ja muita tapahtumia, Limingan musiikkileiri ja Kaustisen kansanmusiikkileiri, hevoset, kansainvälisyys, kansainväliset nuoret, uudenvuodenlupaukset ja -päätökset, makeat musiikit, henkilökohtaisuuksia, ei aina mene hyvin ja miksi ei, CCR-yhtye, terveisiä, kirjeenvaihtoa, unista ja unelmista, makeat naurut, hiihtoloma ohjelma K.. (?), rehellisyys, Deep Purplen haastattelu, rahasta, eläimet ja luonto, omat ja lainatut runot, päivää kevät, tunteita ja tunnustuksia, kirjeistä ja kirjeenvaihdosta, kilpailuvastauksia, miksi pakenet, puhutaan päihteistä, mustalaiset, erilainen vai samanlainen.

                  Kotelo 52.1:5
                  Kirjeitä 1971-1974, käsikirjoituksia, vastauskirjeitä:
                  a) Uman Misty-hevosen nimissä kirjoitettua Misty-postia eli vastauskirjeitä nuorille noin vuodelta 1988 (korteissa painatusvuotena). Kirjoittajana toiminut Uma tai Anna Pussinen; sisältävät cappuccino-kahvijauhepusseja ja hevosten jouhia (hevoset Misty, Minkki, Cappuccino, Chinchilla, Cinderella). Kahden yksityishenkilön vastaukset Uman lehtipalstoilla olleisiin ilmoituksiin (toinen Kainuun Sanomissa ja toinen tuntematon, vuodelta 1983). Kaikki em. kirjeet on ilmeisesti ollut tarkoitus lähettää nimimerkeille tai muille yksityishenkilöille, mutta ne ovat jostain syystä jääneet lähettämättä.
                  b) Poppeli-radiolähetykseen lähetettyjä kirjeitä, kuoria, joiden sisältö on päätynyt erilleen.
                  c) Kuuntelijoiden radiolähetykselle lähettämiä kirjeitä 1971-1974. Aiheina muun muassa: v. 1971 nuorten vapaamuotoiset terveiset Poppelille ja omat kuulumiset, yksinäisyys, kilpailuvastauksia, musiikkitoiveita, terveisiä, v. 1972 kirjeenvaihtotoiveet, runot, nuorten ongelmat, kritiikkiä Poppelille, vanhemmat/isä ja äiti, tupakanpoltto, mistä pidän/en pidä tässä maailmassa, mustalaiset, itsemurha, unet ja unelmat, ihastukset, maalla/kaupungissa asuminen, luonto ja sen suojeleminen, pojista tykkääminen, usko ja Jeesus, kummitusjutut, sydänsurut, surut, poikien kirjoitukset, nuorten vapaa-ajanvietto ja ajanviettopaikkojen vähyys, erilainen vai samanlainen, v.1973 ihastuminen, kesä, kirjeitä kirje-Poppeliin, etsintäkuulutuksia, v. 1974 seurustelun vaikeus, Umalle osoitettuja kirjeitä/terveisiä Misty-hevoselle. Päiväämättömiä kirjeitä: vastauksia Uman lähettämään kirjeeseen (kirjeissä vastaajien yhteystiedot ja vastaukset kysymyksiin "musta Poppeli on", "mä haluaisin että" ja "mä tykkään _ musasta"), herkut ja terkut, harrastukset, ohjeita äänilevyn käyttäjille, viimeinen Poppeli/Poppeli-lähetysten loppuminen. Runsaasti kirjeitä tupakka-aiheiseen lähetykseen.
                  d) Poppeli-radiolähetysten käsikirjoituksia.

                  Kotelo 52.1:6
                  Poppeli-radiolähetysten kirjeenvaihtoilmoituksiin lähetettyjä vastauksia v. 1972. Lisäksi vastauksia kirjeenvaihtoilmoituksiin Uman palstoilla eri lehdissä (ei Poppeli-radiolähetyksiin liittyviä, vaan vastauksia pääasiassa Anna-lehden palstan ilmoituksiin, myös Umalle osoitettuja kirjeitä) vuosilta 1976-1983 sekä päiväämättömiä.

                  Poppeli-ohjelman aineisto on digitoitu.

                    Aineistolaji: Aaltonen, Uma

                    Uman saamia kirjeitä ja palautteita

                    Arkistonro: 52.6, Arkistonmuodostaja: Uma Aaltonen, Lahjoittaja: Terttu Aaltonen 24.9.2009

                    Sarja 52.6 sisältää Umalle lähetettyjä kirjeitä, kortteja ja joitakin piirustuksia ja valokuvia. Kirjeet ovat Umalle henkilökohtaisesti osoitettuja, nuorten kirjoittamia ja vapaamuotoisia. Monissa viesteissä on Uman kirjoihin, lehtipalstoihin, Kaikki mukaan -tv-ohjelmaan tai Uman esiintymisiin ja muuhun työhön kohdistuvaa palautetta. Toiset viesteistä ovat Uman pitämiin koulujen nuorisoluentoihin tai muihin luentoihin, koulutuksiin ja seminaareihin liittyviä, kuten vierailupyyntöjä, kiitoksia ja kutsuja. Jotkut viesteistä ovat Uman lehtipalstoille tai Poppeli-radio-ohjelmaan osoitettuja. Aineistoa on vuodesta 1974 vuoteen 2004, tosin mukana on myös paljon päiväämättömiä kirjeitä ja kortteja. Käsin tai kirjoituskoneella kirjoitettujen kirjeiden sekä korttien ja piirustusten lisäksi joukossa on myös sähkösanomia, esitteitä, julisteita ja lehtileikkeitä. 2000-luvun alusta on joitakin tietokoneella kirjoitettuja kirjeitä ja sähköpostiviestien tulosteita.

                    Kaikki mukaan -tv-ohjelma tarkoittaa ilmeisesti vuoden 1977 neljää lauantai-iltaa, joina Uma juonsi illan muiden tv-ohjelmien välit illan "emäntänä" ja puhui mm. oman tallinsa eläimistä sekä eläinten oikeuksista. Poppeli taas oli Ulla-Maija Aaltosen toimittama nuorille suunnattu radio-ohjelma, jota lähetettiin vuosina (1971)1972-(1973)1976. Poppelin ideana oli, että nuoret saivat lähettää Umalle omia kuulumisiaan ja esittää aihe- ja musiikkitoiveitaan.

                    Osa kirje- ja palauteaineistosta on digitoitu.

                    52.6:3
                    Henkilökohtaisia, kuten ystävien lähettämiä, kirjeitä Umalle vuosilta 1962-2004 ja päiväämättömiä, myös joitakin Uman itsensä lähettämiä. Kirjeissä mm. kiitetään vierailuista, kestitsemisestä ja aiemmista kirjeistä, kerrotaan ja kysellään kuulumisia. Umalle lähetettyä palautetta kirjoista, esiintymisistä ja palstoista vuosilta 1974-1990 ja päiväämättömiä.

                    52.6:4 (Kotelossa 52.5:3)
                    Umalle lähetetyt palautteet Kaikki mukaan -televisio-ohjelmasta. Katsojien kiitoksia, kysymyksiä ohjelmasta ja terveisiä Umalle.

                    52.6:5, Aineisto on digitoitu. (Kotelossa 52.5:3)
                    Umalle lähetetyt palautteet Colette - pieni musta koira -kirjasta. Colette - pieni musta koira (1978, Otava) on Uman kirjoittama, hänen omasta koiranpennustaan Colettesta ja sen yllättävästä kuolemasta sekä kuolemaan liittyvästä surusta kertova kirja.

                    52.6:6
                    Vuosina 1981-1982 Umalle lähetettyjä vierailupyyntöjä, kutsuja, tapahtumaohjelmia ja palautekirjeitä mm. seuraavilta paikkakunnilta: Kemi, Sauvosaari (Kemi), Forssa, Kirkkonummi, Alajärvi, Helsinki, Lammi, Tuulos, Kajaani, Konginkangas, Lempäälä, Puolanka, Pietarsaari, Kokkola, Ruskeasuo, Linnanpelto (Kuopio), Turku, Luumäki, Vantaa, Masku, Heinola, Kangasala, Uittamo, Mäntsälä, Jämsä, Paimio, Pansio, Tampere, Pieksämäen maalaiskunta, Pieksämäki, Mikkeli, Heinola, Mäntyharju, Varpaisjärvi, Juankoski, Santahamina, Kauhajoki, Kainuu, Seinäjoki, Nurmijärvi, Hämeenlinna, Kestilä, Riihimäki, Ellivuori (Vammala), Muhos, Kankaanpää, Jämijärvi, Lahti, Kuusamo, Varkaus, Rauma, Kotka, Yläne, Jyväskylä, Sotkamo, Espoo, Hanko, Köyliö, Ylistaro, Kontiolahti, Oulu ja Lieto.

                    52.6:7, Aineisto on digitoitu.
                    Umalle lähetettyjä kirjeitä, kortteja ja palautteita vuosilta 1976-2004, myös päiväämättömiä. Lähettäjät kertovat Umalle kuulumisiaan, omia mielipiteitään, pyytävät neuvoja, kysyvät töitä, kyselevät Uman ja hänen lemmikkiensä kuulumisia, kiittävät Umaa kirjeistä tai heidän kirjeidensä julkaisemisesta lehtipalstoilla, kiittävät Uman kirjoista ja antavat palautetta niistä. Mukana myös joitakin Uman palstoille osoitettuja kirjeitä (lähinnä Anna-lehti), joulukortteja, piirustuksia ja vuodelta 2004 sähköpostiviestien tulosteita.

                    52.6:8, Aineisto on digitoitu.
                    Umalle kotiosoitteeseen tulleita kirjeitä, kortteja ja kysymyksiä palstoille vuosilta 1974-1990, myös päiväämättömiä. Lähettäjät kertovat Umalle kuulumisiaan, omia mielipiteitään, pyytävät neuvoja, kyselevät Uman ja hänen lemmikkiensä kuulumisia, kiittävät Umaa kirjeistä tai heidän kirjeidensä julkaisemisesta lehtipalstoilla. Useita Anna-lehden Kerro mulle -palstalle tulleita nuorten kirjeitä, joitakin piirustuksia ja valokuvia. Aiheina mm. raiskaus, eläimet, seurustelu, ihmissuhteet, yksinäisyys.

                    52.6:9, Aineisto on digitoitu. (Kotelossa 52.2:19)
                    Vuosina 1983-84 nuorten Umalle lähettämiä kirjeitä ja kysymyksiä, Uman niistä tekemiä puhtaaksikirjoituksia ja niihin kirjoittamia vastauksia sekä Uman omia kirjoituksia. Aiheina mm. parisuhde, seksi, tupakka. Osa viesteistä on päiväämättömiä.

                    52.6:10 (Kotelossa 52.5:5)
                    Umalle lähetettyjä kirjeitä eri kanaviin, mm. Eeva-, Jaana- ja Me-lehteen sekä Poppeli-radio-ohjelmaan vuosilta 1974 ja 1981, suurin osa päiväämättömiä. Aineiston järjestelyssä Uman omaa jaottelua. Kirjeiden aiheina mm. kirjeenvaihto, terveiset, kuulumiset, toiveet ja musiikkitoiveet radio-lähetykseen, runot, kesäloma, alkoholinkäyttö, eläimet, ujous, sää, pinnalla olevat yhtyeet, The Osmonds-yhtye, lukemattomia ja täyttämättömiä toiveita, seurustelu, seurustelun vaikeus. Kirjeitä on tullut ympäri Suomea, kirjoittajat ovat pääosin noin 11-15-vuotiaita, myös joitakin vanhempia.

                    52.6:11, Aineisto on digitoitu. (Kotelossa 52.5:6)
                    Vuonna 1980 nuorten Umalle lähettämiä kirjoituksia "Ekakerta"-kirjaan (1980), myös päiväämättömiä. Kirjoitukset ovat nuorten itse käsin tai kirjoituskoneella kirjoittamia kirjeitä, osa mahdollisesti niistä tehtyjä puhtaaksikirjoituksia. Kirjoituksissa nuoret kertovat ajatuksistaan seksin ja sukupuolielämän aloittamisesta, ensimmäisistä seksikokemuksistaan, nuorena olemisesta ja kertovat muita ajatuksiaan ja kuulumisiaan. Kirjoittajat ovat nuoria, noin 12-20-vuotiaita, mukana myös vanhempia (esim. yksi 60-vuotiaan lähettämä kirje).

                    52.6:12 (Kotelossa 52.5:6)
                    Umalle lähetettyjä vuosien 1980-1987 (ja päiväämättömiä) vierailupyyntöjä ja palautekirjeitä mm. seuraavilta paikkakunnilta: Helsinki, Kontula, Lahti, Hämeenlinna, Pori, Rauma, Harjavalta, Varkaus, Riihimäki, Turku, Kokemäki, Kuopio, Tampere, Joroinen, Kurikka, Kureniemi (Heinola), Kalvola (Iittala), Tallukka (Vääksy), Joensuu, Nivavaara (Rovaniemi), Kokkola, Vaasa, Hollola, Konala (Helsinki), Lieksa, Simpele, Lappeenranta, Kouvola, Porvoo, Kitee, Suomussalmi, Pälkäne, Teuva, Alavus, Pieksämäki, Lempäälä, Saimaa, Kylmäkoski, Pusula, Uurainen, Kajaani, Kainula, Rantasalmi, Kaavi, Laajasalo, Kaitaa, Laitila, Nurmijärvi, Seinäjoki, Karakallio, Kaavi, Forssa, Kiuruvesi, Ylistaro, Hausjärvi, Kontiolahti, Vammala, Leppävirta, Kemi, Käpylä, Pernaja, Eurajoki, Mikkeli, Sahalahti, Ämmänsaari, Suomussalmi, Liminka, Harjavalta, Suonenjoki, Kerava, Sotkamo, Oulu, Tuusniemi, Imatra, Ivalo, Inari, Sodankylä, Kemijärvi, Ounaskoski, Urjala, Niuhala, Myllykoski (Anjalankoski), Sipoo, Puolanka, Myllytulli (Oulu), Linikkala, Tammela, Karkkila.
                    Listaus Uman työliikenteestä ja pr-työstä vuoden 1980 aikana, tapahtumaohjelmia ja -esitteitä, puheita, kaupunki-, koulu- ja kirjastoesitteitä, lehtileike Uman kasvattamasta, Helsingin kaupunginteatterissa esiintyvästä Billy-vuohesta, ennakkokysymyksiä Uman tapahtumiin, Eutanasiayhdistyksen Exitus-jäsenlehti 1/2001.

                    Osa kirje- ja palauteaineistosta on digitoitu.

                      Aineistolaji: Aaltonen, Uma

                      Uman valokuvia

                      Arkistonro: 15.1:1, Arkistonmuodostaja: Uma Aaltonen

                      Uma Aaltosen arkistossa on myös valokuvia mm. hänen pitämästään murkkuseksiluennosta Mynämäen yläasteella vuonna 1980 ja hänen kanistaan Kani Anderssonista sekä ulkona nurmikolla että kävijöiden silitettävänä kirjakaupassa tms. pidetyssä tilaisuudessa. Kuvia on myös Uman vuohesta ja hevosesta.

                        Aineistolaji: Aaltonen, Uma

                        Umasta kertovia lehtijuttuja

                        Arkistonro: 59.3, Arkistonmuodostaja: Uma Aaltonen, Lahjoittaja: Terttu Aaltonen 24.9.2009

                        Kotelo 59.3:1
                        Umasta kertovia lehtileikkeitä vuosilta 1973-2003. Juttujen aiheina mm. Uman työ ja ura, ohjelmat, julkaisut, Uman omat eläimet ja hevoset sekä politiikka. Aineistoa lehdistä Intro, Apu, Ilta-Sanomat, Anna, Ravi ja Ratsastus, Länsi-Uusimaa, Katso, Pellervo, Kotimaa, Karkkilan Tienoo, Kouvolan Sanomat, Terveyden viesti, Uusi Suomi, Hämeen Sanomat, Hyvinkään Sanomat, Vakka-Suomen Sanomat, Hämeen yhteistyö, Suur-Keuruun Sanomat, Pohjolan Sanomat, Keski-Uusimaa, Hämeenkulma, Länsi-Raja, Uudenkaupungin Sanomat, Turun Sanomat, Sipoon Sanomat, Vihdin uutiset, Etelä-Saimaa, Länsi-Suomi, Karjalainen, Ilkka, Aamulehti, Uusi Suometar, Vaasa, Ruotuväki, Keskipohjanmaa, Kodin viesti - MLL:n Hausjärven osaston tiedotuslehti, Savon Sanomat, Helsingin Sanomat, Iltalehti, Uusimaa, Ylä-Vuoksi, Seurakuntasanomat, Laitilan Sanomat, Liitto, Kirjakaupassa tapahtuu, Itä-Savo, Sanomalehtimies, Karjalanmaa, Nuorten Kouvola, Kangasalan Sanomat, Hufvudstadsbladet, Matti ja Liisa, Forssan lehti, Länsi-Savo, Nuotta - Nuorten seurakunnan sanoma, Pikajuna, Lapsemme, Sana, Kaleva, Pitäjäsanomat, Viiden Kunnan Sanomat, Laukaa-Konnevesi, Jyväskylän Maalaiskunta Uutiset, Jaana, Satakunnan kansa, Kotikaupunki, Kempeleläinen, Raahen seutu, RuovesiItä-Lappi, Ratsu ja Ratsastaja, Koiruuksia, Ykkössanomat, Itä-Häme, Hevosurheilu, Iltalohja, LL-Bladet, Iltalehti - Teevee, Lauttakylä ja Terveydenhoitouutiset.

                        Kotelo 59.3:2
                        Umasta kertovia lehtileikkeitä pääosin vuodelta 1980, osa päiväämättömiä. Aineistoa samoista lehdistä kuin kotelossa 59.3:1, lisäksi Kurikka-lehti, Kainuun Sanomat, Iisalmen Sanomat, Muuramelainen, Totto, Warkauden lehti, Koululainen, Eeva, Polttopiste, Me naiset, Me, Nykyposti, Lalli, Salon Seudun Sanomat, Nuorten Vihti, Sydän - Suomen sydäntautiliiton julkaisu, Valkeakosken sanomat, Viiskunta, Kauhava, Kotipitäjän Sanomat, Kotimaa, Soisalon Seutu, Kangasniemen kunnallislehti, Nastola-lehti, YV ja Suometar.

                        Kotelo 59.3:3 (Kotelossa 52.6:6)
                        Umasta kertovia lehtileikkeitä vuosilta 1981-1982. Aineistoa lehdistä Pikajuna-magazine, Warkauden lehti, Karkkilan Tienoo, Uusi Suomi, Etelä-Suomen Sanomat, Helsingin Sanomat, Tervareitti, Itä-Häme, Länsi-Savo, Pieksämäen Lehti, Forssan Lehti, Kokemäen Sanomat, Eteenpäin, Uutiskolmio, Aamulehti, Tuusulan Kellokas, Tuusulanjärven viikkouutiset, Ilta-Sanomat, Keskisuomalainen, Salon seudun sanomat, Etelä-Vantaa, Kotimaa, Maitosanomat, Lauttasaari-lehti, Kauppalehti, Vaasa, Nurmijärven Sanomat.
                        Juttujen aiheina mm. Uman murkkuluennot, murkkuleiri, Uman kirjat ja Uman työ.

                        Lehtileikeaineisto on digitoitu.