Ajankohtaista

Elävän perinnön kansalliseen luetteloon 52 kohdetta


Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt 52 kohdetta Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Kansallinen luettelo täydentyy määräajoin ja seuraavan kerran luetteloon voi hakea aikaisintaan vuonna 2019. Kansallisesta luettelosta on mahdollista tehdä ehdotuksia Unescon kansainvälisiin aineettoman kulttuuriperinnön luetteloihin.


Elävän perinnön kansallisessa luettelossa ovat laajasti edustettuina aineettoman kulttuuriperinnön alat ja kohteita on mukana lähes kaikkialta Suomesta. Kansallisessa luettelossa on mukana useita juhlaperinteitä, mm. kynttilöiden vieminen hautausmaalle jouluaattona, joulurauhan julistus Turussa, maistereiden promovoiminen ja pääsiäiskokkojen polttaminen. Toisen suuren ryhmän muodostavat erilaiset käsityöperinteet, kuten lasinpuhallus, korsnäsinpaita, ja kansallispuvun valmistaminen. Lisäksi luettelossa on luontoon liittyviä kohteita, mm. sienestys, limisaumaisten puuveneiden veisto ja niillä purjehtiminen sekä Tornionjokilaakson koskikalastuskulttuuri, sekä esittäviä taiteita, kuten kaustislainen viulunsoitto, tango, romanien lauluperinne, menuetti ja lavatanssit. Myös ruokaperinteitä, pelejä ja suullisia perinteitä löytyy luettelosta.


Valinta Elävän perinnön kansalliseen luetteloon on tunnustus perinteiden parissa toimiville yhteisöille. Luettelo tuo vahvempaa näkyvyyttä perinteille. Samalla se on askeleen lähempänä kansainvälisen tason tunnustusta. Aineettoman kulttuuriperinnön merkitys ihmisille sekä tämän perinnön eläminen ja muuntuminen arjessa ja juhlassa ovat olleet tärkeitä piirteitä, kun kohteita on nimetty kansalliselle listalle. Mukana on ilmiöitä, jotka ovat laajasti tunnettuja ja osana suuren ihmisjoukon elämää. Osa ilmiöistä elää suppeamman yhteisön kannattelemana.


Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta


Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta hyväksyttiin vuonna 2003 ja Suomi allekirjoitti sopimuksen vuonna 2013. Museovirasto vastaa sopimuksen toteuttamisesta Suomessa. Unescon sopimukseen kuuluu myös aineettoman kulttuuriperinnön luettelointi kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Luettelointi on työkalu, jonka avulla voidaan tunnistaa, kuvata ja välittää tietoa elävästä perinteestä.
Elävän perinnön kansallinen luettelo pohjautuu kymmenien eri toimijatahojen tekemiin hakemuksiin, joita Museovirasto ja aineettoman kulttuuriperinnön asiantuntijaryhmä arvioivat. Ehdotuksia ovat arvioineet myös eri alojen toimijat. Kansallisesta luettelosta on mahdollista myöhemmin hakea Unescon aineettoman kulttuuriperinnön kansainvälisiin luetteloihin. Suomen esityksistä päättää opetus- ja kulttuuriministeriö. Kansallisia ehdotuksia on mahdollista hakea Unescoon enimmillään yksi kohde vuosittain.
Seuraavan kerran kansalliseen luetteloon voi hakea aikaisintaan vuonna 2019. Kansallisen luettelon taustalla on Elävän perinnön wikiluettelo, johon on jatkuva haku. Wikiluettelossa on mukana jo 130 artikkelia yli 170 toimijataholta.
Museoviraston esitys Elävän perinnön kansalliseksi luetteloksi, jonka opetus- ja kulttuuriministeriö on 23.11 hyväksynyt löytyy täältä.
Wikiluettelossa kansallisen kohteet löytyvät täältä.


Lisätietoja:


Leena Marsio, Museovirasto, leena.marsio@museovirasto.fi puh. 0295 33 6017
Mirva Mattila, opetus- ja kulttuuriministeriö, mirva.mattila@minedu.fi puh. 0295 33 0269
#eläväperintö
Muualla verkossa
• Elävän perinnön wikiluettelo https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/
• Tietoa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen toimeenpanosta Suomessa www.aineetonkulttuuriperinto.fi
• Unescon kansainvälisen aineettoman kulttuuriperinnön luettelot (The Representative List of the Intangible Cultural Heritage of Humanity; The List of Intangible Cultural Heritage in Need of Urgent Safeguarding) https://ich.unesco.org/en/purpose-of-the-lists-00807
 


Takaisin