Valokuvia

Työskentelen Oulun tunnelmallisen Ainolanpuiston syleilyssä sijaitsevan Pohjois-Pohjanmaan museon valokuva-arkistossa, museoharjoittelijan titteliä kantaen. Toimenkuvaani kuuluu Oulun kaupungin nuorisotoimen vanhojen valokuvien tallentaminen sähköiseen tietokantaan sekä blogin kirjoittaminen. Valokuva-albumit ovat saapuneet museolle lahjoituksena ja niitä onkin kertynyt varsin vinot pinot, joten työsarkaa riittää. Kuvia on arkistoitu tietokantaan tammikuusta 2015 lähtien. Ennen minua samoissa työtehtävissä pakersivat kunniakkaasti Tuomo Vall sekä Sami Martikainen.

Valokuvia löytyy runsain mitoin eri vuosikymmeniltä, vanhimmat luetteloidut otokset ovat olleet 1950-luvulta. Kuvien aihepiiri on vaihdellut riemunkirjavasti raittiusaiheisista leireistä nuorisolautakunnan 50-vuotisjuhliin. Vuosien saatossa valokuvia on napsittu mm. lasten ja nuorten työpajoilta, nuorisotaloilta, erinäisiltä matkoilta ja retkiltä, kädentaitokursseilta, iltapäiväkerhoista, harrastuskilpailuista, kansainvälisistä tapaamisista ja kaikenmoisesta nuorten vapaa-ajan toiminnasta. Kuvia selailemalla on ollut sangen kiehtovaa bongata vuosikymmenten aikana tapahtuneita muutoksia niin hius- ja vaatetyyleissä, suosituissa peleissä ja leikeissä, muissa muoti-ilmiöissä kuin maailman menossa ylipäänsä. Pääpaino kuvissa on kuitenkin pysynyt samana, vuosikymmenestä riippumatta nuorilta on löytynyt valtavasti intoa osallistua heille järjestettyihin aktiviteetteihin.

Toinen osa työtäni on Vanhat kuvat -blogin päivitys, mikä on tarjonnut mukavaa vaihtelua tallennussavotalle. Valokuva-arkiston uumenista blogin puolelle on nostettu mielenkiintoisiksi koettuja kuvia, joiden tueksi on liitetty aihetta valaisevaa taustatietoa. Blogikirjoitusten aiheiksi on nostettu jokin kuvia yhdistävä teema, muutoksen havaitseminen tai ajankohtainen aihe. Blogin avulla vanhat arkistokuvat on herätetty uudelleen eloon, ja kirjavasta kuvalahjoitusten sadosta on päässyt nauttimaan hieman laajempikin yleisö.

Vaikka pestini on vain lyhytaikainen, on se osoittautunut jo nyt varsin mieleenpainuvaksi kokemukseksi. Olen päässyt syventymään mitä erinäisimpien aiheiden historiaan, oppinut kiinnostavia faktoja kotikaupungistani ja kartuttanut yleissivistystäni. On ollut hauskaa leikkiä salapoliisia ja selvitellä valokuvien taustoja, jatkuvasti uutta oivaltaen. Palkitsevinta on ollut kuulla kuvassa esiintyvien henkilöiden nykypäivän mietteitä kuvan ikuistamishetkestä. Ennen kaikkea työni on saanut minut arvostamaan nuorisotyötä yhä enemmän sekä huomaamaan kuinka monipuolista nuorisotyötä Oulussa on tehty jo vuosikymmeniä.


Jonna Pulkkinen, Oulu

Yllä olevassa kuvassa Oulun Kaukovainion nuokkarilaiset Hailuodon retkellä vuonna 1983. Kuvan takana nimet Päivi, Aija, Virpi, Sari, Hemma, Virve, Maarit H., Artsi, Eppu, Matti, Outi, Aapeli sekä Ulla.