Linnanraunioita etsimässä
Olin kesällä 2004 nuorisoryhmän vetäjänä Latviassa, missä järjestettiin EU-rahoitteinen nuorisotapaaminen. Siihen osallistuivat ryhmät Saksasta, Slovakiasta, Latviasta ja Suomen Turusta.
Yhtenä päivänä ohjelmaan kuului retki suunnistaen. Itse osallistuin mielenkiinnolla. Halusin nähdä miten Latviassa suunnistetaan. Leiriläiset saivat itse valita mihin ohjelmaan osallistuvat. Suomalaisista melkoinen joukko halusi linnanraunioretkelle, joten minäkin lähdin mukaan.
Seurasin tapahtumaa sivusta, koska tätä varten oli tullut erikoisohjaaja paikalle. Ennen lähtöä paikallinen ohjaaja kertoi, että meidän on tarkoitus kartan ja kompassin avulla löytää linnake. Sitten hän kysyi osaako joku käyttää kompassia. Eräät nuoret ilmoittivat osaavansa. Lähdettiin matkaan. Meillä oli eväät mukana. Matkan aikana pysähdyttiin leikkimään ja muutenkin yhteishenkeä kohottamaan. Leikit olivat minusta mukavia, vaikka kaikki nuoret eivät olleet kovin innostuneita. Kuljettiin sinne ja tänne. Lopulta rämmittiin nokkosissa. Tuli sellainen olo, että olemme eksyksissä. Kyselin ohjaajalta, että missähän me olemme. Paljastui, että hänkään ei oikein ollut kartalla. Osa retkeläisistä oli sitä mieltä, että palataan takaisin. Hetken matkaa jatkettuamme ohjaaja totesi, että tässä ne rauniot ovat. Edessämme oli vanha ränsistynyt, hylätty maalaistalo. Talon ikkunat olivat rikki ja katto osin romahtanut. Olimme kaikki ihmeissämme, missä linna? Opas selitti, että tässä ne rauniot ovat.
Pihamaalla oli kuitenkin sen verran aukeaa, että istuimme syömään eväitä. Osa meistä tutki kartanoa. Kurkistimme talon sisälle. Siellä oli lattia täynnä törkyä ja se kasvoi nokkosia ja rikkaruohoja. Keskustelimme muiden ohjaajien kanssa ja hekin olivat vakuuttuneita, että tämä ei ole retkikohteemme. Mietimme vain, että toivotettavasti osaamme takaisin. Emme olleet vakuuttuneita paikallisen ohjaajan osaamisesta. Emme olleet itse seuranneet matkan tekoa, koska ihailimme muuten maisemaa, emmekä olleet ohjelmavastuussa. Tietysti luotimme paikalliseen osaajaan. Minäkin olisin osannut käyttää kompassia, mutta en halunnut pröystäillä osaamisellani. Emme myöskään halunneet nuorten kuullen ihmetellä asiaa. Ottaisimme sen kuitenkin esille illalla ohjaajapalaverissa.
Siinä sitten tuumittiin asiaa ja minäkin katselin karttaa. Kartta oli vuodelta 1943! Siinä aikamme ihmeteltyämme sovittiin paluusuunasta yhteistuumin. Paluumatkalla oli joitakin kohtia, joista muistimme, että tästä tultiin. Lopulta saavuttiin majapaikkaan iloisina ja onnellisina, mutta uupuneina. Illan palaverissa ihmettelimme, että ohjaaja ei ollut puuttunut asiaan, kun nuoret veivät meitä harhaan. Paljastui, että ohjaajan taidotkin olivat puutteelliset.
Oikeat linnanrauniot olivat olemassa. Me emme niitä nähneet muuta kuin kuvasta. Tästä tapauksesta tuli kuitenkin vitsi. Kyselimme aina välillä â€Mennäänkö retkelle linnanraunioilleâ€. Olihan meidän näkemämme talokin rauniotalo, mutta ei entinen linna. Tämä kokemus ja seikkailu osaltaan yhdisti osallistujia.
Leena Aho, Turku
Nuorisotapaaminen 25.7.-5.8.2004 Rezekne, Latvia
Rezeknen koulutoimi oli saanut rahoitukset EU:n â€Nuoriso-ohjelman ryhmätapaamisrahastaâ€. Tapahtumaan osallistui jokaisesta maasta 10 nuorta ja 2 ohjaajaa. Turun nuorisotoimesta olivat ohjaajina nuorisosihteeri Leena Aho ja askarteluohjaaja Pirjo Hakala. Leena Aho kuvassa oikealla.