Kun minusta tuli nuoriso-ohjaaja

Ensimmäinen päivä, pelkäsin.
Olin hermostunut, jännitin.
Kaikki mitä koulussa oppinut,
olin yhdessä yössä unohtanut.
Sen viikon kuljin kuin sumussa,
olin tarkkana, kuuntelin ohjeita.
Kirjoitin muistiinpanoja,
koitin olla valpas ja ahkera.
Joka ilta niin kovin hermostunut,
olin nuori, vähän ahdistunut.
En osannut olla yhtään rento,
menin lukkoon, panikoin ja olin kehno.
Ei nuoret kuunnelleet ollenkaan,
olin valmis kaikesta luopumaan.

Nuoruuteni ammattihaave,
oli elämässä nykyisin kamalin aave.
Itkin usein iltaisin,
miksi tämän itselleni valitsin?
Yhtenä yönä päätin sen,
lopetan itseni kidutuksen.
En kuuntele enää sydäntä,
on aika seurata järkeä.
Menin töihin ja päätin kertoa,
on aika minun poistua.
En osaa työtäni kunnolla,
pitää jotain muuta opiskella.

Silloin kohtasin nuoren ihmisen,
hän tarvitsi apua, huomasin sen.
Juteltiin kauan kaikesta,
en huomannut ajankulua.
Ei ole väliä mistä puhuimme,
nauroimme yhdessä jutuille.
Hymyilin illan päätteeksi,
teit päätöksen minulle helpoksi.

Minut on luotu ohjaamaan,
nuorten kanssa kulkemaan.
Osaan kuunnella, olen paikalla –
myös hetkinä hieman vaikeina.
Olen hyvä työssäni, tiedän sen –
saavutuksillani ylpeilen.
Kiitän teitä nuoria,
joita olen saanut ohjata.
Erityisesti niitä ”vaikeita”,
joiden kasvua on ilo seurata.
En ole valmis vieläkään,
mutta yhdessä me kehitytään.


Linda Opacic, Turku