Mietteitä Nuorisonohjaaja-laulusta

Haluaisin kertoa millaisin miettein Nuorisonohjaaja-laulun sanoitus syntyi vuonna 2007. Sävelsinkin sen ja onhan sitä joskus laulettukin nuorisotyön seniorien tapaamisissa. Laulu kuvailee nuorisotyöntekijän uraa ja hänen työtään enimmäkseen omien kokemusteni pohjalta, mutta kyllä sen ajatukset ovat paljolti keskenämme jaettuja. Kirjoitan ensin pätkän runosta ja heti perään mietteet.

Nuorten ohjaajana työtäni mä teen tuumaillen,
mistä pois ja mihin suuntaan heitä ohjailen.
”Tokko tuo nyt oisi työtä oikeaa”, vitsaillaan,
”maksetaanko siitä ihan palkkaa?”

Se oli silloin 1950-luvun alussa, jolloin minäkin urani aloin. Varmaan meihin uusiin tulokkaisiin kohdistui epäluulojakin: ”Pelaakohan tuo jonkun puolueen pussiin, vai onko se joku sinisilmäinen raittiussaarnaaja tai peräti raittiuspoliisi vai mikä kummajainen liekään?” Nuoria se silti näyttää saavan mukaansa. Minullekin kerran sanottiin suoraan, että ”herkii aikanaa poikkeen. Kuule, ei se synti suarnoomalla lopu eikä mualima siitä parane!”

Voihan aina viisastella sitä taikka tätä,
mutta nuorten suusta usein kuulee:
ethän meitä jätä!

Enpä tietenkään jättäisi! Kertosäe näet tahtoo viestittää, miten nuoret sisimmässään kaipaavat turvallista aikuista ohjaajaa. Voisi sanoa, että heillä on ”aikuisen nälkä”. Nuorten suusta tahi heidän sanattomalla elekielellään ilmaistuna yhä kuulen, vielä kuulen, usein kuulen: ethän minua tai meitä jätä. Viisastelu-sana on taas tulkittava kevyeksi huulenheitoksi.

Tiedän kasvukivut nuorten ihmisten, toiveetkin,
tunnen monet kysymykset poikain, tyttöinkin.
”Saahan niitä kuulla vaikka yhtenään”, hymyillään,
”keltä siihen liikenisi aikaa?”

Vastaan hyvin nöyrästi nuorisonohjaajan puolesta, kuka hän sitten liekään ja olkoon hänen tittelinsä tahi virka-asemansa mikä vain: Tämä on minun uravalintani. Olen alalle melko pitkään opiskellut ja nuorten asioihin perehtynyt alan ammattilainen ja tehtävääni koulutettu nuorisoasiaintuntija. Olen työhöni sitoutunut nuorten kaipaama aikuinen. Niin että…Voihan aina viisastella…

Kuinka ohjaajana rikastua voi, tiedä en,
mutta ilon työhöni tuo nuori ihminen.
Mikä muu voi olla siitä jalompaa, kysyn vaan,
kun saan nuorta kasvussansa auttaa.

Tuo ei kaivanne muuta selitystä kuin ehkä kysymyksen, onko kirjoituspöydän taso ja ruohonjuuritaso nuorisotyöstä(kin) puhuttaessa toisiinsa nähden balanssissa. Ruohonjuuritason eli kenttätyön aineettomaksi plussaksi on kuitenkin sanottava, että aidoimmillaan ja siellä ihan nuorten lähituntumassa ”ilon työhöni tuo nuori ihminen”. Sanon sen omasta pitkästä kokemuksestani. Toki hallinnollinen työkin siellä kirjoituspöydän tai tietokoneen ääressä sekä opetus- ja koulutustehtävissä on tuiki tärkeää, esimerkiksi työn toimintaedellytysten luomisessa ja yleisjohtamisessa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että tuo paperinmakuinen tai nykyisin datatulvan kyllästämä homma olisi vielä jotenkin yliarvostettua. Nii että…Voihan aina viisastella…
Kaiken kukkuraksi mietityttää alan naisvaltaistuminen. Jos tuo nyt pitää paikkansa, niin sopii kysyä: missä ja miksi miehet luuraavat? Mättääkö jossain?

Kyllä ohjaajakin ikääntyä saa, myönnetään.
Tehtäväni kuuluu vielä nuorten elämään.
Ikää karttuu, nuoret varttuu, aika tää kiirehtää.
Kokemuksen, taidon myötä jaksaa…

On sanottu, että nuoret nuoria ohjaamaan! Se on ihan oikein! Mutta kyllä nuoren tueksi tarvitaan aina myös turvallinen aikuinen ohjaaja. Tämänhän me vanhat konkarit hyvin tiedämme. Uskon, että ihan tavallisena ja luonnollisena, todellisen ikäisenä esiintyvä ja harkiten omaa persoonallisuuttaan ilmentävä ja korostava nuorisotyöntekijä menestyy ja saavuttaa parhaiten niin nuorten kuin heidän vanhempiensa luottamuksen, kunnioituksen ja arvonannon. Sellaisena hän säilyttäisi työilonsa ja jaksaisikin paremmin kuin jonain nuorisomuodin oikkujen orjallisena matkijana, jos sellaisia onkaan. Teennäinen ikinuori väsyisi ennemmin tahi myöhemmin. Lyhyesti sanoen: Nuorisotyössämme aina tarvitaan sellaisia aikuisia, johon nuoret voivat pettymättä turvautua omaa tietään hapuillessaan!

Vielä vanhakin saa olla mukana, taustalla,
pitää kokemuksensa ja tiedot tarjolla.
Kerran jokainen on nuori, tiedät sen, aikuinen.
ken voi hyvän kasvumallin antaa?

On viisautta vetäytyä ajoissa taaemmalle ja antaa mahdollisuuksia tuoreille nuorisotyön haasteen vastaanottajille. On siis hyvä muistaa, että vanhuus ja viisaus eivät näet aina kulje käsikynkkää.
Mitä kasvumalliin tulee, on sanomattakin selvää, miten mahtava voima omalla esimerkillä on. Sanat kyllä kalpenevat sen rinnalla! Nii että…Voihan sitä viisastella…

Kerran ohjaajana toimin minäkin, sinäkin.
Muistuu mieleen hauskat jutut, tapahtumatkin.
Yhtä matkaa nuorten kanssa samoiltiin, seikkailtiin.

Edesmennyt Kotkan Toukolan setlementin nuorisosihteeri Timo Tarkiainen kertoi minulle vähän ennen kuolemaansa, noin 18 vuotta sitten, hupaisan jutun. Opettaja kysyi pojalta:
- Kuka oli maailman ensimmäinen ihminen?
- Väinämöinen, poika vastasi reippaasti.
- Ohhoh, ei se nyt ihan niin ollut, vaikka läheltä liippasikin. Etkö ole lukenut, että Aatamihan se oli?, ojensi opettaja. Siihen poika tuumaili:
- Kyllä, kyllä, jos otetaan ulkomaalaisetkin huomioon.

Elon tarkoitusta usein mietitään, kysellään:
Minkä tähden, vaivaa nähden, täällä hyöritään?

Tällaisiin syvällisiin kysymyksiin voi saada oivalluksia esimerkiksi leirien tai eräretkien iltanuotioilla, illan hämärtyessä, luonnon hiljentyessä ja hiilloksen hiipuessa. Ehkäpä silloin moni tuleen tuijottaja löytää vastauksen seuraavasta säkeestä:

Mutta Rakkaus on ilo elämän, ihanan,
sitä saamme ylistää ja kiittää!
Voihan aina viisastella sitä taikka tätä,
mutta omaan Ohjaajaamme luotan:
Hän ei meitä jätä!


Väinö Sinervo, Kotka
Polvijärven ja Kuusjärven kunnan nuoriso- ja raittiussihteerinä 1952-1964, Kotkan nuorisotoimenjohtajana 1964-1991


Kuvassa kerhonohjaajakurssilaisia päätöspiirissä Outokummussa 1960-luvun alkupuolella. Kurssin vetäjä, raittius- ja nuorisotyönohjaaja Sinervo oikeassa laidassa.