Luotijuna

Muistan hyvin erään kansainvälisen leirin, tai paremminkin matkan sinne, vuodelta 1997, kohteena Müllheim Saksassa. Müllheim oli Kuusankosken ystävyyskaupunki. Kaupunki kutsui kansainvälisille leireille kaikkien ystävyyskuntiensa nuoria mukaan. Kuusankoskeltakin päätettiin osallistua, ja lupauduin matkalle ohjaajaksi. Viiden 15–17-vuotiaan pojan ryhmä saatiin kokoon, vaikka vaihtoja kokoonpanossa riitti viime tinkaan asti, viides poika tuli lopulta Kouvolasta.

On ihan käsittämätöntä, miten rohkea sitä on, kun ei tiiä mitä tulee! Ensin matkustimme junalla Helsinkiin, sieltä laivalla Tallinnaan ja Tallinnasta junalla Frankfurtiin, jossa vaihdoimme junaa Düsseldorfiin. Düsseldorfista Müllheimin leirin ohjaaja hakisi porukkamme.
Jo Tallinnaan mennessä yhdeltä ryhmämme pojalta katosivat silmälasit. Onneksi pärjäsi ilman. Tallinnasta lähtevä juna oli aivan täynnä ja ilma kuuma. Meidän piti seistä koko matka. Pojilla oli puvut mukana pukupusseissa, koska perillä odotti pormestarin vastaanotto. Juna oli myös myöhässä, joten emme ehtineet Frankfurtissa seuraavaan junaan. Saimme kuitenkin uudet junaliput tiskiltä ja jatkoimme matkaa kohti määränpäätä. Uusi juna oli upea luotijuna, joka oli aivan tyhjä. Vastaanottajamme suu loksahti auki, kun hän näki mistä junasta pimeällä asemalla nousimme. ”Ette varmaan tulleet tuolla junalla, se maksaa NIIN paljon!” ”Juu, tultiin, tähän meillä oli liput”, vakuutimme. Ei ollut, mutta kukaan ei tullut tarkistamaan lippuja, ja Düsseldorfin asema oli ensimmäinen, jolla juna pysähtyi.

Paluumatka sujui paljon sujuvammin, koska lensimme Suomeen. Näin jälkeenpäin olen miettinyt, miten yleensäkään pysyimme hengissä koko matkan! Leiri oli kuitenkin elämys, koska se oli niin hyvin järjestetty aina majoitusta myöten. Muistona tästä matkasta saan edelleen silmälasit kadottaneelta pojalta joulukortin tai -viestin joka jouluksi.

Leila Iholin, Kouvola