Suurin voitto

Olin käynyt monia lyhyitä nuoriso- ja varhaisnuorisotyön kursseja aikaisemmin, sitten olin emäntäkoulussa ja Luther-Opiston kansankorkeakoululinjalla. Pätevyyden hankin poikkeusvalmennuskurssilla Luther-Opistossa 1968. Luther-Opiston kansankorkeakoulu oli nuorisotyön koulutuksen opettelua meille kaikille. Joskus huomasimme: ahaa, me oppilaat taidamme tietää tästä asiasta jopa enemmän kuin opettajat, ja niin tuo talvi muodostui hyvin hyödylliseksi yhdessä oppimiseksi.

Vapaaehtoisena ohjaajana olen ollut seurakuntatyössä siellä ja täällä matkani varrella, kun en ole osannut pysyä irti seurakunnasta. ”Leivän edestä” olin työssä Seinäjoella vuosina 1963–1981. Ennen päätoimiseen virkaan pyrkimistäni hoidin neljä lastamme kouluikään saakka kotona.

Työssä koin iloisen voiton tunteen aina kun huomasin saavani lapsen tai nuoren ymmärtämään jonkin vaikean sanan, esimerkiksi ”vanhurskaus”. Suurin voitto taisi liittyä siihen, että olin vuosia taistellut hallinnon kanssa talousarviosta, enkä koskaan ollut saanut päättäjiä ymmärtämään, miksi jokin raha piti saada. Sitten tuli seurakuntaan piispantarkastus, ja sen jälkeen talousjohtaja sanoi minulle ikimuistoisen asian: ”Piispa antoi meille sellaisen lausunnon sinusta, että tämän jälkeen saat pyytää talousarvioon mitä tahdot, ja varmasti saat.” Se piti paikkansa. En tosin tainnut osata pyytää paljoa. Mutta tämän asian tunsin suureksi voitoksi.


Saimi Tiilikainen

Teoksesta Veri veti nuorisotyöhön. Suomen poikien ja tyttöjen keskus ry, 1991.