Häkki - kokeiluja, mokailuja ja innostusta

YK:n Kansainvälisen Nuorisovuoden 1985 innoittamana Keravalla käynnistettiin nuorisotalohanke jo pari vuotta ennen teemavuotta tavoitteena saada talo valmiiksi juhlavuoteen. Hanketta varten muodostettu työryhmä teki innostuneena luovaa työtä ja sai aikaan monenlaisia siihen aikaan radikaalejakin työmuotoja. Alusta lähtien nuoret ja Kalevan asuinalueen asukkaat otettiin aktiivisesti mukaan suunnitteluun. Ihan kaikki ei aina mennyt kuitenkaan putkeen.

Halusimme tehdä tavanomaisesta poikkeavan kyltin tontin nurkalle jo ennen rakennustyön alkamista. Nuorten kanssa olimme maalanneet asialliset tekstit: rakennuttaja, suunnittelu, urakoitsija, LVI, sähkötyöt jne. ja piirrelleet sinne myös kukkasia ja leppäkerttuja. Koko komeus näytti oikein hauskalta. Lehdistö oli kutsuttu kylttirakennelman pystytysiltaan. Tuohon aikaan pienessä kaupungissa kaikki erilainen sai valtavasti huomiota. Jos Häkki mainittiin, niin heti oli media paikalla. Oli syksyilta ja pimeä. Piti saada siis valoa ja sähköä ei ollut. Neuvokas nuorisotoimen kanslisti Matti uurasti ja rahtasi paikalle jollakin lavalla aggregaatin. Työtä oli, silloinkin, lippaan asti päivät pitkät ja niinpä meiltä oli unohtunut jotain. Nimittäin nuorten kutsuminen paikalle. Sysimustassa lehtivalokuvassa näkyy yhden valonheittäjän valokaaressa kanslisti Matti ja nuorisonohjaaja Helena kahden pienen tyttärensä kanssa infotaulun pystytyksessä. Niin olin itsekin työn touhussa ollut ja kaikkien sählinkien uuvuttama, että vasta lehtikuvaajan ja toimittajan paikalle tullessa älysin kaivata nuoria mukaan. Muistaakseni Häkin nuoret minua tästä sättivätkin jälkikäteen ”miksi meitä ei kutsuttu?”

Mutta Häkki teetti paljon muutakin ja pääosin hyvää. Simulointi oli huikea kokeilu. Siinä viereisen koulun jumppasaliin nuoret rakensivat tulevan nuorisotalonsa pohjapiirroksen, jonka jälkeen järjestimme yhden päivän ajan niitä toimintoja, joita nuoret toivoivat tulevaan taloon tulevan. Simulointipäivä oli jotain tajuttoman upeaa, niittasi yhteen niin nuoria, alueen aikuisia kuin meitä virkamiehiäkin.

Kun vihdoin viiden vuoden prosessin tuloksena talo valmistui ja pääsimme sisustamaan taloa nuorten kanssa, innostus vain kasvoi. Häkki oli todellinen nuorten talo. Muistan vihkiäispäivää edeltävän viikon, kun ahersimme eri nuorisoryhmien kanssa maalauksia, diskonurkkauksen peilityksen, leivoimme hämähäkkileivonnaisia juhlaan, istutimme viherkasveja, maalasimme kullekin nimikkonaulakon, valmistelimme ohjelmaa. Itselleni se teetti töitä aamusta iltakymmeneen ja muutama kilokin siinä karisi.

Kuuntelin hiljattain radiosta ohjelmaa, jossa entinen Häkin nuori, nyt jo aikuinen opettaja, keskusteli kasvatuksesta koulussa. Haluan uskoa niin, että tämäkin tyttö sai elämän eväitä Häkin Tuutistien tiedotusryhmässä.


Helena Kempas, Kotka


Kuvassa valmis nuorisotalo Häkki, joka vihittiin käyttöön 15.4.1988. Kuva: Häkki.