Yksin mutta yhteisössä

Tein EVS-vapaaehtoisjakson Kroatiassa vuonna 2015. Yhdistyksen kautta pääsin osana työtehtäviä vaeltamaan Kroatian vuoristometsämaisemaan. Kolmen suihkuttoman päivän ja pressujen alla nukuttujen öiden jälkeen viimeinen kipuaminen vuoren huipulle tuntui aluksi mahdottomalta tehtävältä.

Huipulle päästessämme koko porukka haki oman paikkansa ja istuimme hiljaa puoli tuntia katsellen auringonlaskua. En koskaan unohda sitä fiilistä ja onnellisuuden tunnetta. Muistan myös ajatelleeni, etten ikimaailmassa olisi saanut samanlaista ”yksin mutta yhteisössä” -tunnetta ilman sitä uskallusta, että hyppää mukaan tuntemattomaan ja kokeilee omia rajojaan.


Elina Mäkelä


Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu (Euroopean Voluntary Service EVS) on ohjelma, jossa tehdään vapaaehtoistyötä jossakin Euroopan tai lähialueen maassa yleensä 6-12 kuukautta. Eurooppalainen vapaaehtoispalvelu on osa Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelman Youth in Action -ohjelmaa. EVS on vapaaehtoistyöohjelma, joka on suunnattu Euroopan unionin maissa, Islannissa, Norjassa ja Turkissa asuville nuorille sekä paikallisille yleishyödyllisille organisaatioille. Eurooppalaisen vapaaehtoispalvelun tarkoituksena on antaa nuorille elämänkokemuksia, jotka auttavat heitä itsenäistymään ja tarjoavat eväitä elämään.