Yksi laki ja yksi toimiala

Nuorisotyön lainsäädäntö yhdistyi yhdeksi laiksi vuonna 1985. Se oli tarpeellista toimialan kannalta, eriseuraisuudesta ei hyötynyt kukaan. Kuntien kannalta suurin lain tuoma uudistus oli nuorisotilojen vuokra-arvojärjestelmästä luopuminen. Tilojen vaatima rahoitus oli jo alkanut rasittaa muuta nuorisotyön rahoitusta, sillä nuorisotilojen määrä oli kasvanut kymmenessä vuodessa ripeästi.

Lakiin tuli uutena mukaan valtakunnallisten nuorisokeskusten tuki toimintaan ja investointeihin. Se oli kauaskantoinen ratkaisu, ja nyt on nähtävissä sen siunauksellisuus. Leirikoulutoiminta, leirit, vaellukset ja luontoyhteys ovat keskusten ydintä, nyt myös kansainvälisyys kasvaa kohisten. Laissa nostettiin nuoren ikäraja 29 vuoteen. Tämän tarkoitus oli sisällyttää myös kaikki opiskelijajärjestöt uuden lain sisälle, edellinen laki koski 17–24-vuotiaita. Näin oli saatu yksi laki ja yksi toimiala.

Kymmenen vuotta kului ja taas päivitettiin lakia (1995). Kuntien nuorisotyöhön oli vuosien varrella tullut muutoksia. Nuorisotyön valtionosuus oli muuttunut laskennalliseksi entisen menoperusteisuuden sijaan. Valtion rahoitus kuntien nuorisotyöhön väheni, mutta toisaalta kuntien harkintavalta kasvoi. Toinen suuri muutos oli tapahtunut, kun kunnissa luovuttiin lakisääteisistä nuorisolautakunnista. Nuorisotyö siirtyi vapaakuntakokeilujen tuloksena yhdistelmälautakuntiin useimmissa kunnissa. Muutos vähensi näin nuorten edustusta kuntien lautakunnissa, mikä puolestaan enteili nuorisovaltuustojen voimakasta kasvua.

Vuoden 1995 nuorisotyölaki laajensi nuorisotyön käsitettä: nuorten kansalaistoiminnan edistämisen rinnalle otettiin nuorten elinolojen parantaminen. Nuorisopolitiikka tuli näin mukaan lainsäädäntöön. Nuorisopolitiikan tehostamiseksi ministeriöiltä ja alueilta edellytettiin kehittämisohjelmiinsa nuoria koskevia toimenpiteitä. Tämä ei juuri toteutunut. Uudistus kuitenkin loi pohjaa valtakunnalliselle nuorisopolitiikan kehittämisohjelmalle.

Arvopohjaa täsmennettiin. Uudessa laissa pohjana olivat sukupolvien, sukupuolten ja alueiden välinen tasa-arvo, suvaitsevaisuus, kulttuurien moninaisuus ja luonnon kestävän kehityksen turvaaminen. Nuorisotyön johto ja kehittäminen säädettiin laissa opetusministeriön tehtäväksi ja lääninhallitukset puolestaan aluehallintoviranomaisiksi. Tämä oli tärkeä säännös, koska näin nuorten elinolojen kehittäminen sisällytettiin nuorisotyöhön.

Nuorisojärjestöjen tuki oli kovan keskustelun alla. Tulosohjaus oli muotia. Uudessakin laissa järjestöjen itsenäisyys, kansalaistoiminnan omaleimaisuus ja rikas kirjo säilyivät. Lakiin tuli keskeiseksi avustusperustaksi tulosperusteisuus, mikä tarkoitti järjestöjen itse asettamien tavoitteiden arviointia. Lakiin perustavaa nuorisotyötä arvioidessa on sen vahvuutena pidettävä jatkuvuutta ja yhteyttä ministeriöihin, valtioneuvostoon ja eduskuntaan. Laki antaa oikeusvaltiossa turvaa, jokaisen päätöksen on perustuttava lakiin tai sen nojalla annettuun säännökseen. Harkinnan rajat on määritelty, ja päätökseen tyytymätön voi aina hakea muutosta.

Rikas kansalaisyhteiskunta on hyvinvointivaltion ydintä. Hyvä lainsäädäntö on oikeusvaltion sisintä. Nuorisotyön lainsäädännössä nämä molemmat toteutuvat.


Nuorisoasiainneuvos Olli Saarela, Helsinki


Kuvassa Olli Saarela Uudessakaupungissa vuonna 1997. (RF05528/Nuoperi)