Ensimmäinen laki nuorisotyöstä

Työskentelin 1950–1960-lukujen vaihteessa Kouvolan kaupungin nuoriso- ja liikunnanohjaajana ja toimin Suomen Nuorisotyöntekijäin Liiton puheenjohtajana. Liiton puheenjohtajan tehtävä oli tuona aikana todella mielenkiintoinen. Alan kehitys oli silloin hyvässä vauhdissa. Kuntiin perustettiin uusia nuorisolautakuntia ja tarvittiin lisää koulutettua työvoimaa. Samanaikaisesti käytiin voimakasta keskustelua siitä, miten kuntien tulisi käyttää saamansa ns. Alkon voittovarat. Alan työntekijöiden kesken viriteltiin keskustelua nuorisotyön perusteet turvaavan lainsäädännön aikaansaamiseksi.

Suomen Nuorisojärjestöjen Edustajisto oli jo vuonna 1956 antanut opetusministeriölle mietintönsä, joka sisälsi esityksen laiksi valtakunnallisten nuorisojärjestöjen valtionavusta. SNE:n ensimmäisenä puhemiehenä toimi silloisen Yhteiskunnallisen Korkeakoulun, nykyisen Tampereen yliopiston, nuorisokasvatusopin lehtori Guy von Weissenberg, joka oli myös valtion nuorisolautakunnan jäsen. Erään kokouksen jälkeen saatoin hänet Tampereen junaan. Matkan aikana keskustelimme yhteiskunnan tukitoimista nuorisotyölle. Hän varoitteli minua toimimasta siihen suuntaan, että valtionapuja ohjattaisiin myös kunnille. Uskalsin olla eri mieltä kuin kunnioittamani entinen opettajani. Katsoin, että kuntien saaminen mukaan nuorisotyön rahoitukseen moninkertaistaa ennen pitkää yhteiskunnan kokonaistuen. Tähän tulokseen päätyi sittemmin myös Nuorisotyöntekijäin Liitto opetusministeriölle lähettämässään lakiesityksessä.

Vuonna 1961 jätin sekä virkani Kouvolassa että SNL:n puheenjohtajuuden, kun minut nimitettiin valtion nuorisolautakunnan palvelukseen sen ensimmäiseksi päätoimiseksi työntekijäksi. Heikki Klemolan tultua 1960-luvun alussa opetusministeriön nuorisoasiain esittelijäksi, kerroin hänelle lakiasian aiemmat kehitysvaiheet. Klemola toimi vuonna 1966 asetetun ensimmäisen ja vuonna 1968 asetetun toisen nuorisolakitoimikunnan puheenjohtajana. Oletettavasti toimikunnat saivat käyttöönsä aikaisemmin ministeriöön toimitetun tehtävään liittyneen materiaalin.

Paljon tarvittiin vielä kokouksia, mietintöjä ja erilaisia kehittämistoimia ennen kuin syntyi ensimmäinen laki nuorisotyöstä. Se oli laki kuntien nuorisolautakunnista ja kuntien nuorisotyöhön annettavasta valtionavusta. Opetusministeriön nuorisotoimiston vastaavana virkamiehenä paimensin lakiesityksen valmistelua eri vaiheissa. Aikanaan esittelin sen myös hallitukselle ja olin kuultavana eduskunnan valiokunnissa. Tällöin oli rohkaisevaa nähdä kuinka nuorisotyössä mukana olleet ministerit ja kansanedustajat antoivat tukensa hankkeelle. Laki tuli voimaan 1. päivänä heinäkuuta 1972.

Kun istuin keväällä 1972 eduskunnan lehterillä ja kuuntelin lakiesityksen kolmatta täysistuntokäsittelyä, olin kuulevinani historian siipien havinaa. Olimme saavuttamassa nuoren toimialan hyväksymisen maan korkeimmassa lainsäädäntöasteessa. Kunnioituksella ja kiitollisuudella muistelin kaikkia heitä, joiden arvokas työpanos oli vaikuttanut tähän lopputulokseen.


Nuorisoasiainneuvos Taisto Kärkkäinen, Kerava

Myös: Nuorisotyön mieli ja merkitys, 2009, Nuoperi, ”Leipäpappi vai työlleen palava ammattilainen?”.

Kuvassa valtion nuorisotyölautakunnan kokous vuonna 1962. Oikealta: Heikki Klemola, Kerttu Varjo, Anna-Liisa Tiekso, Paavo Kuosmanen, Simo Palosuo, Venni Maunula, Juhani Yli-Rantala, Antti Latva-Pukkila, Harry Tapper, Viljo Virtanen, Taisto Kärkkäinen, Antti Mäkireinikka, Pentti Kymensalo. Kuvaaja: Saarinen, Helsinki. (RF04257/OPM)