Automaattisesti selkärangasta
Olen ihan lapsesta asti ollut mukana erilaisissa kerhoissa ja järjestöissä. Luonteeltani olen todella auttavainen, joten minulle oli luontevaa olla monessa mukana ja järjestellä kaikkea. Olen kotoisin Keski-Suomesta pieneltä paikkakunnalta, jossa harrastusmahdollisuudet olivat tosi pienet.
Ymmärsin jo nuorena, että meidän nuorien ääni pitäisi saada enemmän kuuluviin. Perustimmekin muutaman nuoren kanssa Saarijärven ensimmäisen nuorisovaltuuston. Nuorisovaltuuston kanssa aloimme järjestää nuorten asioita Saarijärvellä. Rakensimme mm. paremmat skeittauspaikat ja pidimme elokuvakerhoja. Minulle on aina ollut tärkeää, että kaikille nuorille, ja vanhuksillekin, löytyisi mieluisaa tekemistä. Järjestimme myös erilaisia retkiä ja liikuntatapahtumia syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
Muutamaa vuotta myöhemmin muutin Helsinkiin. Ensimmäinen kesätyöni oli Amnestylla. Oli mukavaa auttaa ihmisoikeuksien edistämisessä. Kesätyön lisäksi aloin käymään Kalasatamassa Sosiaalikeskus Satamassa. Pidimme siellä ilmaiskeikkoja ja kokkasimme kodittomille ja syrjäytyneille ihmisille.
Kaikki nuorisotyö on mielestäni todella tärkeää. Auttaminen ja ihmisten pelkkä kuunteleminen voi jo pelastaa päivän. Puoli vuotta sitten aloin tehdä vapaaehtoistyötä vastaanottokeskuksessa. Olen huomannut miten pelkkä läsnäolo toisen kanssa voi auttaa. Ihminen tarvitsee aina ihmistä. Kukaan ei halua olla aina yksin. Auttaminen, muiden kuunteleminen ja tukeminen tulevat automaattisesti selkärangastani. Tästä syystä nuorisotyö ja kaikki vapaaehtoistoiminta on lähellä sydäntäni enkä koe sitä työksi.
Leena Helsingistä
Sosiaalikeskus Rajatila haastoi vuonna 2008 Helsingin nollatoleranssin graffitia vastaan. Kuva Nuorisotyön mieli ja merkitys -julkaisun kuvitusta. Kuvaaja Laura Böök.