Spiritismiä nuortenillassa

Oli 1980-luvun puoliväli ja työskentelin Vuosaaren nuorisotalossa, joka kuului Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskukselle. Porukkaa pyöri paljon ja aina piti keksiä jotain uutta.

Tuohon aikaan nuorisolla oli jonkinlainen spiritismivillitys, sillä opettajat kertoivat usean kerran nähneensä tyttöjä istumassa ringissä ja polttamassa kynttilää koulun wc:n lattialla. Myös tuolloin Saksasta vierailulla ollut kälyni muisteli sota-aikana pelanneensa spiritismiä ja pelänneensä. Niinpä keksin, että siinäpä on nuorisotalon perjantai-illan aihe. Pyysin kälyäni piirtämään spiritismi-istuntoa varten kartan ja vein sen nuorisotalolle. Mukana piti olla myös pieni lasi, johon oli maalattu pelikorttien kuvat. Tavarat näyttivät mystisiltä! Tarvittiin vielä pyöreä pöytä ja kynttilä. Perjantai-ilta tuntui sopivalta ajankohdalta, koska talolla ei silloin ollut yhtään järjestökäyttäjää. Ovella oli myös ilmoitus illasta. Vuosaaren ja Itäkeskuksen korttelipoliisitkin kävivät ovella. Toinen tokaisi: "Kylläpä nyt riskin otat, mitähän vanhemmat tuumaavat?"

No, ilta alkoi. Talo pidettiin pimeänä, vain kynttilät paloivat. Nyt jo edesmennyt työtoverini Raili oli aulassa, jossa ryhmät lepäilivät patjoilla hiljaa. Raili lisäsi mystiikkaa omalla tavallaan. Jännitys oli korkealla, kaikki hiipivät aivan hiljaa ja kuiskailivat. Pojatkin olivat kilttejä! En muista yhtäkään toista perjantai-iltaa, jolloin olisivat olleet niin kilttejä. Jotkut hiipivät ulkona ikkunoiden takana, mutta eivät uskaltaneet tulla sisälle.

Sitten tuli erään ryhmän vuoro tulla pikkuhuoneeseen, jossa pyöreä pöytä istunnossa tarvittavine tavaroineen odotti. Ryhmän tytöt olivat noin 13–15-vuotiaita. No niin, peli alkoi. Ja sehän menee niin, että pelissä sormi laitetaan lasin päälle ja toivotaan, että lasi liikkuisi kartalla kirjaimelta toiselle. Näin voitaisiin jopa saada ilmoitus kuolleesta henkilöstä tai tulevasta tapahtumasta. Yksi tytöistä oli äärimmäisen jännittynyt. Hän laittoi sormensa lasille, ja lasihan lähti liikkeelle! Tosin taisin vähän avittaa pöytää kallistaen. Alkoi hirveä kirkuminen ja koko porukka pinkoi ulos. Siinä vaiheessa aloin itsekin huolestua seurauksista.

En ikinä ole pelännyt niin paljon puhelimen pirahdusta kuin seuraavana maanantaina. Mutta mitään ei kuulunut. Ja kuulemma koulussakin loppuivat vessaistunnot.


Anja Laine, Helsinki


Kuva on esimerkki Nuoperin tulevasta sukupolvi-kirjasta. Piirtäjänä Kris Keränen.