Bronson-leirit
Tampereella ollessani kehitin partiolaisten kanssa pyöräilyretket. Silloin pyöräily ei ollut niin kovassa huudossa, mutta televisiossa pyöri Bronson-niminen mies, joka kiersi Yhdysvaltoja moottoripyörällään. Nappasin tästä nimen ja aloin järjestää Bronson-leirejä, jotka siis tehtiin polkupyörillä. Ensimmäisenä vuonna kävimme Ahvenanmaalla, sitten Tanskassa ja vuonna 1973, jolloin aloitin työt Kurussa, pyöräiltiin Hollannissa. Matkat perustuivat omiin ulkomaisiin kontakteihini, joita hoidin kirjeiden välityksellä. Näin saimme majoituspaikat järjestettyä kohdemaissa.
Vuodesta 1974 teimme retket jo bussilla, koska matkat olivat pitkiä. Vuoden 1974 retki suuntautui Sveitsiin, vuonna 1975 matkustettiin TÅ¡ekeissä ja Unkarissa, 1976 Englannissa ja 1977 Mustanmeren kautta Bulgariaan ja Neuvostoliittoa takaisin ylös. Vuonna 1978 kierrettiin Pohjoismaat, 1979 Espanja ja Portugali sekä pistäydyttiin Marokon puolella. Vuosi 1980 oli juhlavuosi, jolloin matkasimme Yhdysvalloissa ja Kanadassa. 1982 olivat vuorossa Saksat, 1984 Itävalta ja Unkari, 1986 Englanti ja Skotlanti, 1990 Kreikka ja 1996 suunnattiin Keski-Eurooppaan. Sitten päättyivätkin työni nuorison parissa ja näin myös Bronson-retket. Japani oli henkilökohtainen retkihaaveeni, mutta se jäi.
Matkamme toteutuivat talkoilla ja valtion 65 prosentin avustuksen turvin. Amerikka-Bronsonia varten otin yhteyttä presidentti Kekkoseen, jonka kautta sain yhteyden Yhdysvaltain ja Kanadan suurlähettiläisiin. Kekkonen oli matkan suojelijana, mistä minulla on edelleen muistona taulu. Kun nuo yhteydet oli saatu kuntoon, menimme Finnairin pääjohtajan puheille. Hän ei ollut paikalla, mutta apulaisjohtaja kelpasi. Finnair tuki matkaamme 43 175 markalla, mutta asiasta ei saanut kertoa, koska muuten muutkin olisivat hakeneet heiltä avustuksia.
Reissumme olivat siis hurjan edullisia nuorille, jotka olivat 12-21-vuotiaita, ja joita otettiin aina mukaan täysi linja-autolasti eli 45 henkeä. Nuorten lisäksi matkalla olin minä, emäntä ja kaksi kuljettajaa. Nuoret auttoivat emäntää ruuanlaitossa koko matkan ajan, jokaiselle määrättiin keittiövuorot. Myös monia henkeviä keskusteluja kävimme nuorten kanssa, mikä todistaa hyvästä ryhmäytymisestä.
Bronson-leirejä piti järjestää vuorovuosin itäblokin maihin ja länsimaihin. Tullimuodollisuudet kestivät idässä aina monta tuntia, kunnes keksin kirjoittaa kaikkien osallistujien nimet valmiiksi listaksi ja täyttää paperin kaikenlaisilla, esimerkiksi kaupungin ja nuorisolautakunnan, leimoilla. Vaikka matkat olivat rankkoja, en kuitenkaan tekisi vastaavia aikuisten kanssa. Nuoret sopeutuvat paremmin kuin aikuiset, kestävät yöllä matkustamistakin paremmin.
Vesa Lahelma, Kuru, 2012 (TYKL/AUD/937)