Sotilaspojat
Jatkosodan aikana Suomessa katsottiin tarpeelliseksi organisoida sotilaspoikien toiminta uudelleen, ja vuonna 1941 kotijoukkojen komentaja kenraaliluutnantti Lauri Malmberg antoi perustetulle järjestölle nimen Sotilaspojat, Runebergin runon mukaan. Siis muodostettiin sotilaspoikajärjestö, joka oli hallinnollisesti itsenäinen, mutta totta kai se oli suojeluskunnan rinnakkaisjärjestö, toimi yhdessä paikallisten suojeluskuntien kanssa. Vuonna 1943 jäseniä oli jo 72 000 ja osastoja oli 684. Tämä oli suurin poikajärjestö mitä Suomessa oli, eikä taida tällä hetkelläkään olla suurempaa.
Sotilaspoikien periaatteena oli rauhan aikana se, että poikia ei aseisteta. Sehän meillä on ollut yleisperiaate, että naisia ja poikia ei aseisteta vaan sotaa käyvät miehet. Mutta sitten sodan aikana tästä oli kyllä luovuttava, ja vanhimmat sotilaspojat joutuivat todella aseellisiin tehtäviin. Mutta noin periaatteessa sotilaspoikien koulutusohjelma oli hyvin paljon samanlainen kuin toiminta partiossa. Ulkoilmaelämä, omatoimisuus, liikuntaharjoitukset, urheilukilpailut jne., ne olivat sitä ydintä sotilaspoikatoiminnassa. No, sitten sodan aikana pojat osallistuivat muiden kansalaisjärjestöjen ohella hyvin monipuolisesti valtakunnan sotaponnistuksiin esimerkiksi keräämällä teollisuuden raaka-aineeksi sopivaa materiaalia. Sodan aikanahan todella kierrätettiin. Nykyään puhutaan kierrättämisestä, mutta sodan aikana se oli tärkeää. Metallit, romut, lumput, käytöstä poistetut vaatteet kerättiin ja käytettiin uudelleen raaka-aineeksi mikäli suinkin mahdollista. Sotilaspojat olivat hyvin tärkeässä roolissa tätä materiaalia keräämässä.
Sitten nämä mottitalkoot. Siis sotien aikanahan öljytuotteet, bensiini ja öljy, ne varattiin puolustuslaitokselle ja kotirintamalla oli tultava toimeen ilman. Sen vuoksi autotkin kotirintamalla varustettiin puukaasuttimilla ja sitä varten tarvittiin pilkkeitä, ja juuri tämä pilkkeiden teko oli yksi sotilaspoikien oikein erittäin tärkeä tehtävä. Puu, koivuahan se enimmäkseen oli, lehtipuuta, noin kymmenen kertaa kymmenen suuruisiin paloihin pilkottiin, sahattiin ja kirveellä pilkottiin. Se vaati paljon käsityötä, ja siinä pojat olivat hyvin tärkeitä.
Joo, ja sitten lähettitoiminta. Katsokaas, ei silloin ollut kännyköitä taskussa, vaan kun tieto piti toimittaa, niin varmin ja paras oli lähetti. Ei ollut edes lankapuhelimia muuta kuin siellä täällä maaseudulla. Siksi lähettitoiminta oli yksi sotilaspoikien hyvin tärkeä tehtävä, polkupyörällä. Sitten ilmavalvonta oli sellainen. Lottien ohella sotilaspojat suorittivat erittäin tärkeää ilmavalvontaa. Yksi kaikkein tunnetuimpia ilmatorjuntatehtäviin osallistuneita sotilaspoikia on Lasse Pöysti eli Olli Suominen (elokuvarooli). Hän oli Helsingissä ilmatorjuntatykistössä mukana, siis oikein aseellisissa tehtävissä, miesten töissä. Ja sitten sankarihautajaisiin osallistuminen oli yksi tehtävä. Kun sankarivainajia haudattiin, mukana oli liput ja sitten kunniakomppania, ja sankarihautajaisten päätteeksi ammuttiin kolme kunnialaukausta. Sotilaspojat saattoivat olla mukana tässä kunniavartiossa vartijoina ja sitten ampumassa näitä kunnialaukauksia. Ne ammuttiin puupanoksilla, ei kovilla.
Siis mehän asuimme Lieksassa, isäni oli rajavartiostossa. Lieksassa ei ollut kovinkaan paljon organisoitua toimintaa. Se oli sotatoimialuetta ja Lieksan kasarmi oli saksalaisten hallussa, joten lähettiäkään ei tarvittu. Me sotilaspojat teimme mottitöitä ja sitten näitä pilkkeitä, se oli meidän pääasiallinen tehtävämme. Sadonkorjuuaikana kävimme auttamassa heinätöissä ja viljankorjuussa. Puolustuslaitoksen auto vei meidät johonkin aamulla ja kävi illalla hakemassa. Se oli sitä meidän toimintaa.
Sotilaspoikatyö loppui 11.11.1944. Sodan jälkeen seurasi sitten sellainen hiljaiselon kausi, ja vasta sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli kadonnut 1990-luvun alussa, niin sen jälkeen vasta voitiin ryhtyä tähän perinnetyöhön ja syntyivät nämä perinnejärjestöt.
Kullervo Hantula, 26.4.2016, Kaarina
------------
Väinö Sinervo osallistui sodan aikana myös Sotilaspoikien toimintaan, johon hän liittyi, koska hänen isänsä toimi suojeluskunnassa. Sotilaspojissa Sinervo oli vuoteen 1943 asti. Toiminta oli vapaata (pelit, leikit ja urheilu, erityisesti pesäpallo), mutta isän kuoltua Sinervo jäi toiminnasta pois. Sotilaspojilla oli myös paljon talkoita, joissa kerättiin Suomelle tärkeitä tarvikkeita aina kaisloista lumppuihin. Sotilaspoikana Sinervo toimi mm. viestinviejänä suomalaisten joukkojen välillä. Viestien vieminen oli jännittävää ja pelottavaa puuhaa, desantteja sai pelätä koko ajan. Sinervo ei ollut aseistettu, joten minkäänlaisia puolustusmahdollisuuksia ei olisi ollut, jos poika olisi tavoitettu viestin viemisestä. (Väinö Sinervo, TYKL/AUD/111, 17.5.2005)
------------
Olavi Sipilä kuului Sotilaspoikiin, joka ensin oli IKL:n alainen, mutta josta sitten kehittyi oma toimintamuotonsa. Sotilaspojat tekivät mm. talkoita ja valvoivat Jäkärlän rautatiesiltaa öisin. Usein hämärässä pensaikot ja puut tekivät mielikuvitukselle kepposia, eikä kivääriä uskaltanut laittaa selkään, vaan pitää jatkuvasti sylissä. Onneksi aseen käyttö oli tuttua metsästyksen kautta. Rautatiesillalle ei saanut päästää ketään. Sotilaspojilla oli yhtenäiset univormut ja se lisäsi ryhmien yhteenkuuluvuutta. (Olavi Sipilä, TYKL/SPA/234, 13.1.2004)
Kuvassa Turunmaan Sotilaspoikaleiri Pensarissa vuonna 1942. Leirin vetäjänä Ilmari Rinne. (RF05452/Nuoperi)