Minulle rakkain työmuoto oli kohdennettu pienryhmätyö, jossa ryhmä valikoitui tietyin perustein. Olin esimerkiksi yhteydessä kouluihin ja kyselin, olisiko heillä sellaisia oppilaita, joilla olisi tarvetta ko. ryhmälle. Pienryhmään otetaan myös â€tasapainottavia†nuoria, jotta kaikki eivät ole niin sanotusti haastavia. Ryhmän yhdyssiteenä ja oheiskasvattajana koulun puolelta on yleensä koulukuraattori, terveydenhoitaja tai opo. Ryhmälle tehdään tavoitteet ja kun ryhmä on ollut koossa hetken aikaa, aletaan miettiä omia tavoitteita myös sen jokaiselle jäsenelle. Jos nuoren kotoa löytyy sellaisia voimavaroja, että kotiväkikin pystyy olemaan työskentelyssä mukana, aina parempi. Nuoren kasvussa voi keskittyä esimerkiksi koulunkäynnin tukemiseen tai muuhun vastaavaan, minkä nuori kokee tärkeäksi. Välitavoitteiden avulla mennään pieniä askelia eteenpäin.
Ryhmät eivät ole avonaisia. Itse ennätin olla yhden poikaryhmän kanssa heidän yläkoulunsa ajan (erityisluokka) sekä yhden maahanmuuttajatyttöryhmän kanssa. Tytötkin olivat yläkoulussa, mutta heidän ikäjakaumansa oli 14-vuotiaista aina 21-vuotiaaseen. Tyttöryhmän kaikki tytöt olivat muslimitaustaisia ja kaikkein mieluiten he halusivat diskota. Ryhmä myös askarteli paljon, vaikka tytöt olivatkin jo valmiiksi taitavia esimerkiksi vaatteiden valmistuksessa. Lisäksi heidän kohdallaan oli tärkeää huomioida kokoontumisajankohdan soveltuvuus, sillä tyttöjen odotettiin auttavan myös kotonaan monessa asiassa.
Paljon joutui molempien ryhmien kanssa vääntämäänkin, mutta aina hyvällä, eikä kummallakaan osapuolella tullut niin sanotusti mitta täyteen. Tyttöryhmän kanssa piti luonnollisesti ottaa myös kulttuurierot huomioon, ja monta erehdystäkin sattui tämän asian tiimoilta, mutta puhumalla selvittiin. Keskustelu ja yhdessäolo olivat ryhmissä tärkeintä. Kohdennettu pienryhmätyö oli erittäin antavaa myös työntekijälle.
Sari Vahtera, Vaasa, 2015 (TYKL/AUD/1082)