Tää on helppo homma

Olin juuri aloittanut työt Kokkolassa. Tulin sinne 28-vuotiaana nuorisotoimenjohtajana ihmettelemään, että mitäs tässä nyt sit tehdään. Minua neuvottiin etukäteen, että jos sinulle soittaa lääninhallituksesta herra nimeltä Erik Häggman, niin sanot sille, että ei. No, eihän siinä mennyt kuin pari päivää, niin sieltä soitti herra nimeltä Erik Häggman. Juteltiin siinä vähän aikaa mukavia ja Erik kysyi, että lähtisitkö järjestämään tämmöistä Nuori Kulttuuri -aluetapahtumaa, kun meillä ei nyt ole ketään järjestäjää siihen. Tää on ihan helppo homma, ne on Kauhavallakin järjestäny tällasia, että kyllä te nyt Kokkolana pystytte tähän milloin vaan. Vastasin tietenkin, että joo. Sitten sain henkilöstön päälleni heti ensimmäisenä, että mitäs me sulle sanottiin. Ei meillä ole pienintäkään resurssia lähteä tekemään.

Olin sen verran ollut siinä töissä kuitenkin, että olin kaksi henkilöä kerennyt rekrytoimaan sinä aikana, itse olin se kolmas siinä uutena. Kävelin heidän juttusilleen, että nyt meidän pitäisi järjestää tanssitapahtuma. Toinen heistä oli ruumiinrakenteeltaan semmoinen suhteellisen isokokoinen, ei varsinainen balettitanssija, ja toinen sanoi, ettei hän tiedä tanssista yhtään mitään. No hyvä, meillä on tässä hyvä porukka, tällä me järjestetään tämä tapahtuma. Ei sitä nyt oltu niin suuresti mietitty, että Kokkola on aika aktiivinen kunta tanssin osalta, että tähän voi oikeasti joku osallistuakin. No, siinä sitten järjesteltiin yhtä ja toista, ja meillä oli loppupeleissä tapahtuma, jossa oli monta sataa tanssijaa. Kun koitti finaali, niin se oli street dancen Euroopan mestari, joka siellä esiintyi, ja siellä oli raati ja kaikki muu ihan asianmukaisesti järjestettynä. En oikein itsekään tiedä, miten se tapahtui, se järjestely, mutta jotenkin se vaan tuli fiksattua. Kai se oli jonkinlainen tulikoe uudelle nuorisotoimenjohtajalle.


Ronnie Djupsund, Kokkola


Kuva SottiisiMoves 2014 -tapahtumasta Tampereelta. Kevään alueellisista tanssikatselmuksista jatkoon päässeet ryhmät esiintyivät valtakunnallisissa Moves-katselmuksissa. Pyynikkisalissa 13.6.2014 meneillään vaasalaisen Kuula-opiston tanssiosaston balettiesitys Colourful Clouds. Kuvaaja Juhana Hakala, Nuoperi.