Menin Kokkolaan töihin nuorisosihteeriksi 1969. Siellä toinen nuorisosihteeri kertoi, että he lähtevät seuraavalla viikolla nuorisolautakunnan kanssa viikoksi kiertämään Norjaa ja sen jälkeen hänellä alkaa kesäloma. Ja ai niin muuten, hän on kaksi viikkoa sitten luvannut opetusministeriölle, että Kokkola ottaa vastaan nuorisotyökonferenssin, jota Kajaani ei pystykään järjestämään. Minulla oli siis kolme viikkoa aikaa järkätä kaikki paikat ja konekirjoittajat, ja ottaa selville mikä tämä koko homma on. Itse kun olin aiemmin työskennellyt nuorisojärjestöpuolella.
Hyvin äkkiä tutustuin kaupungin erilaisiin ihmisiin hotellinpitäjiä myöten, kun varoitin heitä, että tällainen tapahtuma on tulossa Kokkolaan. Kyllä se meni ihan hyvin. Hiukan kinasin opetusministeriön Taisto Kärkkäisen ja kumppaneitten kanssa siitä, että kuinka paljon pitää saada mihinkin rahoitusta. Että juu, konekirjoittajia tulee, mutta heidän palkkansa joudutaan maksamaan itse, etenkin kun he ovat vielä viikonlopun töissä ja niin edelleen. Siinä sitä äkkiä opittiin kokkolalaisten systeemit ja homma eteni. Konferenssin aloituspäivänä Keski-Pohjanmaan lehdessä tosin oli pääkirjoitus: â€Farssi, joka itkettääâ€. Suhtautuminen oli kirjoituksessa sellainen, että Kokkolaan tulee taas nuorisoporukkaa erilaisista poliittisista nuorisojärjestöistä puhumaan jonkun valmiiksi kirjoittamia tekstejä.
Järjestimme konferenssin osallistujille myös illanviettoja. Yksi pidettiin seurakunnan tiloissa ja toinen Ykspihlajan Reiman kesäpaikassa. Seurakunnan tilassa oli kuulemma viisitoista ihmistä, mutta Reiman kesäpaikassa tupa täynnä. Muuten meni hyvin, mutta kun menin saunaan, niin siellä olivat nuoret tytöt ja pojat ilkosillaan lauteilla. Sanoin, että ei millään pahalla, minulla ei henkilökohtaisesti ole mitään moista vastaan, mutta ajatelkaa mitä lehti jo kirjoitti. Nyt jos tulisi joku, niin tästähän kohu nousisi. Tytöt laittoivat kiltisti vaatteet ylleen ja menivät odottamaan poikien saunavuoron päättymistä. Ei tullut mitään, mutta mitä siitä olisi voinut tulla tämmöisten lehtikirjoitusten jälkeen.
Nuorisotyökonferenssissa oli Paavo Väyrystä ja Erkki Liikasta, ja kaikki olivat yrittämässä ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleihin seuraavissa vaaleissa, nuoret leijonat. Matti Ahteelle jouduin huomauttamaan, että hän on jo täyttänyt kaksikymmentäneljä, joka oli ikärajana, eli hän saa puhua, mutta ei tehdä ehdotuksia. Silloin menivät läpi eduskuntaan juuri Paavo Väyrynen ja Erkki Liikanen, näitä nuoria.
Tapahtuma meni minusta ihan hyvin, eivätkä siitä sitten lehdetkään pahemmin enää kirjoittaneet. Tulipahan tutustuttua Kokkolan kaupungin virkakoneistoon hyvin nopeasti. Se oli semmoinen sisään tulo kaupunkiin. Kaikki oppi tuntemaan, kun kulki pitkin ja kysyi, että kuka tulisi kirjoittamaan ja kuka tekisi ja onko tuo iso sali vapaana ja niin edelleen. Toisaalta suosittelen. Jos menet uuteen työpaikkaan, niin ota joku tuommoinen isompi homma, sillä pääsee hyvin alkuun.
Pekka Närvänen, Hamina