Julkaisuja pukkaa

Nuoperin julkaisut ovat syntyneet omina projekteinaan perustyön ohessa. Ne on nähty tärkeäksi tavaksi tehdä Nuoperia, ja tätä kautta myös nuorisotyötä, tunnetuksi muillekin kuin nuorisotyöntekijöille. Osa julkaisuista on tehty saamamme aineiston pohjalta, osaan kirjoja on aineistoa kerätty itse, varta vasten julkaisujen teko mielessä. Taustatyöt ovatkin olleet ne kaikkein eniten aikaa vievät hommat, sillä vaikka materiaali olisikin toimitettu jo arkistoomme, sen läpikäyminen ja järjestäminen vie aikaa yllättävän paljon. Kaikkein suuritöisimmät julkaisut, aineiston keruun kannalta, ovat olleet Nuorisokeskuksista kertova CD-Rom (2008) ja "Nuoret, ajat & tilat - Nuoret ja nuorisotilat eri vuosikymmeninä" -julkaisu vuonna 2013.

Vuoden 2016 loppuun mennessä on Nuoperista tullut ulos 13 kirjaa, CD-Rom ja juhlatoimintakertomus. Tämä hanke, 100 tarinaa nuorisotyöstä, rakennettiin nettiin. Se olisi voitu tehdä myös paperisena julkaisuna, mutta päätimme, että verkossa tarinat tavoittavat useammat kiinnostuneet. Tekeillä on myös uusi julkaisu, ”Nuorisotyön sukupolvet - kokemuksia kirjaimista”, jossa erityisesti ns. X- ja Y-sukupolviin syntymävuotensa perusteella lukeutuvat nuorisotyöntekijät pohtivat omia sukupolvikokemuksiaan ja työtään. Ja vähän pääsemme vilauttamaan myös uutta Z-sukupolveakin, erityisesti kirjan kuvittajan, nuoren turkulaisen sarjakuvapiirtäjän Kris Keräsen avulla.

Julkaisujen teko tuo piristystä normaaliin työhömme, nuorisotyön tallentamiseen. Erityisen mukavaksi niiden teko tulee silloin, kun aineisto on kasassa (teksti ja kuvitus) ja alkaa taiton vuoro. On tosi kiehtovaa nähdä miten omat päänsisäiset visiot muuttuvat konkreettisiksi sivuiksi. Tietysti on myös kiva saada valmiit julkaisut painosta, mutta se tunne on enemmänkin huojentunut kuin utelias, kuten taiton aikana. Taittaminen on myös mahtavaa tiimityöskentelyä, miten ihanaa onkaan, kun toinen tiimiläinen ymmärtää heti pienestäkin vihjeestä mitä toinen tarkoittaa.

Jokainen julkaisu on ollut oman laisensa projekti. Joskus kaikki sujuu kuin tanssi alusta loppuun, joskus taas tuntuu, että hanke ei pääse edes alkuun, kun jo ongelmia ilmaantuu. Täysin ”normaalista” poikkeava julkaisun teko oli novellikokoelman toimittaminen keväällä 2016. Olimme pyöritelleet käsissämme jo jonkin aikaa Nuoperin nykydokumentointiprojektiin osallistuneiden nuorisotyöntekijöiden päiväkirja-aineistoa ja miettineet miten sitä pystyisi hyödyntämään parhaiten. Sellaisenaan kirjoituksia ei voinut julkaista, koska olimme luvanneet päiväkirjailijoille nimettömyyden. ”Meiän nimetki alkaa samalla kirjaimella ja 18 muuta novellia” syntyikin yhteistyönä Turun yliopiston luovan kirjoittamisen kahden kurssin ja niiden opettajan kirjailija Niina Revon kanssa. Kurssilaiset saivat päiväkirjat luettavakseen nimettöminä ja tunnisteettomina ja ne arvottiin kurssilaisten kesken eteenpäin työstettäviksi. Näin jäi valitettavasti muutama päiväkirja hyödyntämättä. Mutta miten mielenkiintoista oli nähdä mitä ”ulkopuoliset” saivat päiväkirjoista irti, ja millaiseksi he kuvittelivat nuorisotyöntekijän elämän. Ja mihin asiaan he tarttuivat päiväkirjoissa, joku aitaan, toinen neulomiseen ja kolmas tet-harjoitteluun. Huikeaa!


Meidän muistellessamme sinä voisit puolestasi mennä käymään Nuoperin julkaisut-osiossa ja katsoa mikä julkaisu sinulta vielä puuttuu. Laita meille viestiä, joko suoriin sähköpostiosoitteisiin tai kontaktilomakkeen kautta, niin mepäs postitamme puuttuvan teoksen sinulle! Koodisana: 100.


Nuoperin Minna ja Terhi