Valtion nuorisoneuvosto

Aloitin Keskustan nuorten liiton Pohjois-Savon piirin puheenjohtajana vuonna 1967, jolloin tulin valituksi kunnanvaltuustoon. Vuonna 1972 minut valittiin eduskuntaan. Miltei saman tien minusta tuli valtion nuorisoneuvoston jäsen ja vuonna 1975 sen puheenjohtaja, jona toimin kaksi täyttä kautta ja yhden vajaan. Nuorisoneuvosto oli valtion nuorisopoliittinen elin, jonka tehtäviin kuului vapaan kansalaiskasvatuksen edistäminen sekä määrärahoista päättäminen siten, että neuvoston ollessa rahojen jakamisesta yksimielinen, ei ministeriö päätöksiä enää muuttanut. Tämän vuoksi esityksiä jauhettiin pitkään, jotta päätökset olisivat mahdollisimman yhteneväisiä. Partio ja 4H tulivat avustusten piiriin puheenjohtajuusaikanani. Myös paljon huomiota saanut Teiniliitto ajettiin alas tuona aikana taloudellisten ongelmien vuoksi. Nuorisoneuvoston päätöksellä.

Valtion nuorisoneuvosto kokoontui noin kymmenen kertaa vuodessa, työvaliokunta hiukan useammin. Kansainvälisessä toiminnassa nuorisoneuvosto oli itse toimivaltainen elin, koska mm. dramaattisten festivaalien vuoksi Suomeen haluttiin puolueeton elin edustamaan valtiota ulkomailla. Nuorisoneuvosto teki itsenäisiä nuorisovaihtosopimuksia molempien blokkien (itä-länsi) kanssa. Se myös otti kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin, tosin kannanotot seurasivat paljolti yleisen ulkomaanpolitiikan linjaa. Viralliset asiakirjat Suomen ja Neuvostoliiton nuorisovaihdosta käytiin myös ulkoministeriössä läpi. Myös presidentti seurasi kohtuullisella mielenkiinnolla erityisesti naapurisuhteiden kehittymistä. Keskustapuolueella oli vahva asema Neuvostoliiton suhteissa, sosiaalidemokraateilla kohtuulliset ja Kokoomuksella suhteet olivat henkilötasolla. Tietysti taistolaisilla oli aina omat kanavansa naapuriin.

Valtion nuorisoneuvoston työ edisti erityisesti järjestöjen etujen saamista yleiseen keskusteluun. Kansainväliset suhteet olivat tietysti myös merkittäviä. Minusta tuli toinen sosiaali- ja terveysministeri, mutta jatkoin yhä valtion nuorisoneuvoston puheenjohtajana, tosin mietin pitkään jääviyttäni. Ministerin status vaati tiettyä protokollaa, joten mm. kansainvälisten tapaamisten taso nousi merkittävästi. Nuorisoneuvostolle ja Suomen valtiolle siitä oli varmastikin hyötyä, mutta itselleni asema aiheutti monesti pään vaivaa. Ulkomaanmatkat sisälsivät niin virallista ohjelmaa (kokoukset, sopimukset jne.) kuin vapaatakin seurustelua ja tutustumista erilaisiin kohteisiin. Neuvostolla oli onneksi kaksi varapuheenjohtajaa, joten pystyin jakamaan matkoja muiden kanssa, eikä aina tarvinnut itse edustaa.


Olavi Martikainen, Lapinlahti, 2005 (TYKL/AUD/107, TYKL/SPA/340)

Kuvassa allekirjoitetaan Suomen ja Neuvostoliiton nuorisoyhteistyöpöytäkirjoja vuonna 1979. Vasemmalla Olavi Martikainen, taustalla Ulla Helsingius.