Ajankohtaista

100 TARINAA NUORISOTYÖSTÄ – Kerro omasi!


Suomi täyttää sata vuotta vuonna 2017. Meiltäkin pyydettiin juhlaan liittyvää toimintaa, ja päätimme järjestää tarinatapahtuman verkossa. Keräämme nuorisotyöntekijöiltä tarinoita eri puolilta Suomea. Tarinoita nuorisotyöhön liittyvistä asioista ja tapahtumista, jotka syystä tai toisesta ovat painuneet lujasti mieleen. Jutun juurena voi olla vaikkapa opiskeluajan oivallus, työssä havahduttanut ajatus, nuorisolain tuoma muutos tai nuorisopolitiikan huumassa kehittynyt idea. Tai jotakin aivan muuta tärkeää, hauskaa tai koskettavaa.

Tarina tulee liittää tapahtumavuoteen ja -paikkakuntaan (esimerkiksi: Olin leiriohjaajana Vaahteramäen leirikeskuksessa vuonna 1966. Leiriläiset, Eemeli heidän mukanaan, olivat päättäneet yllättää ohjaajat keskellä yötä…). Teemme kotisivuillemme pohjan, johon liitämme tarinat, muistot ja oivallukset ja julkaisemme sitten juhlavuonna, joko pikkuhiljaa pitkin vuotta tai kertarysäyksellä suurin avajaismenoin.

Tarinan tulee olla puolesta sivusta sivuun pitkä. Mikäli sinulla on siihen liittyvä kuva, jonka tahdot mukaan, laita ihmeessä liitteeksi. Jokainen tarina kerrotaan omalla nimellä, joka näkyy kertomuksen lopussa.

Koska tavoitteena on sata tarinaa eri puolilta Suomea, haluamme innoittaa kaikkia mukaan osallistumaan. Eri-ikäiset ja erilaista nuorisotyötä tekevät. Niin hallinnolliset virkamiehet kuin ns. kenttätyöntekijät. Järjestöissä toimivat ja kunnallista työtä tekevät. Vapaaehtoisia unohtamatta. Ja kaikki muut näiden välistä tai näiden rinnalta. Vain tarinalla on merkitystä!

Kirjoita tarina ja lähetä se meille vuoden 2016 toukokuun loppuun mennessä.
Nettisivujen kautta kontaktilomakkeella: www.nuoperi.fi/otayhteytta, sähköposteilla: kontakti@nuoperi.fi, minna.heikkinen@utu.fi tai terhi.lehtonen@utu.fi. Maaposti kulkee meille osoitteella: Nuoperi-keskus, Minerva, 20014 Turun yliopisto.


ODOTAMME TARINOITASI!
Nuoperin Minna ja Terhi
 

Tarinakeruun mainos (pdf, 67 KB) Tulosta vaikka ilmoitustaululle!


Takaisin