Eiköhän soiteta poliisi

Pidimme Salon Pekan kanssa Kriminaalihuollon nuortenklubeja Tampereella 1970-luvulla. Kovamaineisten Satamakadun nuorten kanssa päätimme sitten järjestää retken Pälkäneelle. Seurakunta oli ostanut vanhan Kukkolan kansakoulun ja me saatiin se käyttöön, kun siellä oli niin alkeelliset paikat. Otettiin Mäntylältä linja-auto ja lähdettiin reissuun. Kumpikaan meistä ei huomannut, että yhdelläkin sällillä oli rippiristi koko ajan kauheen kireellä ja painoi kaulaan. Siellä oli iso viinapullo sen niskassa narulla roikkumassa. Niillä nokisilla jätkilläkin oli jokaisella shampoota pullossa, täynnä viinaa.

Perille päästyämme järjestettiin tytöt vasemmanpuoleiseen luokkaan ja pojat oikeanpuoleiseen, ja me lährettiin Pekan kanssa tekeen yks yllätys. Mentiin viritteleen luontopolkua ja laitettiin sinne kuvia linnuista, että onko kuvassa a) sorsa, b) peippo vai c) joutsen, ja onko tässä keltavuokko, valkovuokko vai mikä. ”Kylläpäs kevät on jo pitkällä, onko näitä rasteja jo kuustoista, hyvänen aika, kellohan on jo… On puolitoista tuntia mennyt, äkkiä kattoon mikä siellä on tilanne, mitä ne tekee.” Noustaan mäkeä ylös. ”Huomaaks, että on tulessa talon pääty? Huomaaks, että siellä joku jätkä purkaa savupiippua?” Huomaan senkin. ”Huomaaks, että kaikki ikkunat on paskana?” Huomaan senkin. ”Huomaaks, että suurin osa makaa sammuneena tossa nurmikolla?” ”Huomaan”, mä sanoin, ”jollakin näyttää olevan vielä puukko mukana, onkohan täällä ruumiita?” Siihen Pekka sanoi: ”Tilanne taitaa olla poissa hallinnasta, eiköhän soiteta poliisi.”

Mää soitin Pälkäneen vallesmannille, ja puolen tunnin kuluttua tulee vanhempi konstaapeli Iivari Kanninen, jolla on polkupyörän ritsillä pamppu. Se kaartaa pihaan ja ottaa housunlahkeesta pyykkipojan. ”Onko täällä jotain häiriöö?” Me huomataan, että konstaapeli ei ole oikein ajan tasalla ja sanotaan: ”Ei mitään, että hyvää lauantai-illan jatkoa teille, kyllä tää tästä hoituu, saatiin tulipalokin sammuun.”

Mitä tehdään? Ei me voida tätä tämmöseksi jättää. Mää soitin tutulle poliisille ja sanoin: ”Tilanne on täysin hallinnasta, voisiks sää auttaa jotenkin?” ”Mikä hemmetin retki?” ”Nuorisoretki”, mää sanoin. Ja niin me tultiin sieltä kauheessa poliisisaattueessa Sorille, ja sitten alkoivat kuulustelut ja ne kestivät aamupuolelle. Lopuksi vielä käytiin asiaa selvittelemässä seurakunnassa. Aina kun näen asiaa selvitelleen tutun komissaarion, se kysyy: ”Morjes Asseri, oletko viime aikoina viritellyt luontopolkuja?”


Matti ”Asseri” Nyberg, johtava nuoriso-ohjaaja

Teoksessa Matti Telemäki 1999: Taitava nuorisonkasvattaja. Suomalainen nuorisotyö 1940-luvulta tähän päivään tekijöidensä kokemana. Oulun yliopiston Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen julkaisuja.

Nuoperin haastattelu 15.1.2007, TYKL/aud/179

Raittiusjuliste on vuodelta 1968. (Nuoperi/Rinne)