Artekin pioneerileirillä kesällä 1986

Nuorisoseurakuvioissa vaikuttavin kokemukseni leiriohjaajana on ollut kuukausi Artekin pioneerileirillä Neuvostoliiton Krimillä kesällä 1986. Suomesta leirille osallistuivat Nuoret Kotkat, Pioneerit, Vesaiset, Partiolaiset ja Kalevan Nuoret, jokaisesta ohjaaja ja kahdesta kolmeen leiriläistä. Me edustimme Kalevan Nuoria, olin 24-vuotias ohjaaja ja leiriläisinä oli kolme 13-16-vuotiasta tyttöä. Kaikki olimme Ohkolan Nuorisoseurasta.

Matkustimme ensin junalla Moskovaan ja majoituimme yön yli hotellissa. Moskovasta lensimme Jaltalle, josta oli bussikuljetus (10 km) Artekin leirialueelle. Matka sinänsä oli jo kokemus. Artekin leirialue oli valtavalla kukkulalla Mustanmeren rannalla. Alueella oli 150 rakennusta, kolme terveyskeskusta, koulu, teatteri, elokuvateatteri, kolme isoa uima-allasta, stadion 7000 hengen katsomoineen, paljon leikkipaikkoja ja eri toimintapisteitä. Kukkulan laelle johti iso valtatie, jonka päässä paraatipaikalla oli jättimäinen Lenin-patsas. Artekilla järjestettiin leirejä vuoden ympäri, siellä kun on aina lämmin ja kesällä kuuma.

Heinäkuussa 1986 Artekilla oli 10 000 leiriläistä kymmenessä alaleirissä. Pääosa leiriläisistä oli Neuvostoliitosta, mutta vieraita oli lähes 60 eri maasta. Meidän alaleirimme nimi oli Polevoi ja siellä kansainvälisiä vieraita oli Unkarista, Jemenistä, Afganistanista ja Ranskasta sekä Suomesta me ja Nuoret Kotkat. Leirille tullessa meille jaettiin uniformut ja muut leirivaatteet, joita piti käyttää. Kuri ja järjestys oli joka paikassa. Aina mentiin rivissä ja marssittiin. Toistettiin johtajan leirihuutoja jne.

Pian meille selvisi, että Artek oli pääevakuointipaikka TÅ¡ernobylin ydinvoimalaonnettomuusalueen lapsille ja nuorille. Onnettomuushan tapahtui huhtikuussa 1986. Tämä antoi leirille oman sävynsä, sillä suruviestejä ja erilaisten terveystarkastusten tuloksia kuultiin leirin aikana melkoinen määrä.

Leiriohjelma oli valtava spektaakkeli. Aamujumpalla aloitettiin klo 7. Organisoidut toimintatuokiot seurasivat (urheilua, teatteria, askartelua, musiikkia, usein käytiin Leninin patsaalla). Iltapäivällä oli siesta, koska lämpö nousi jopa yli 40 asteeseen. Illalla oli jokin iso yhteinen juttu (urheilua, tanssia, teatteria, historian tapahtumakuvaelmia). Kansainvälisillä ryhmillä oli omat teemapäivänsä. Suomi-päivänä me pystytimme ”Suomi kuvina” -näyttelyn, jossa soi suomalainen musiikki, ja maistiaisiksi oli hapankorppuja. Illalla Saija soitti kannelta ja koko stadionin täysi väki nousi seisten taputtamaan, kun me esitimme Säkkijärven polkan.

Meillä oli tulkkeina Moskovan yliopistossa suomenkieltä opiskelevat Ira ja Valera. Alaleirimme Polevoin johtaja Valodja oli lahjakas muusikko ja hänen johdollaan koimme ratkiriemukkaita hetkiä punaisen pianon äärellä. Kaikkien suosikki oli meidän musiikkihetkiin tuomamme Vesa-Matti Loirin Naurava kulkuri. Valodja oli erittäin kiinnostunut perestroikasta (Mihail GorbatÅ¡ovin Neuvostoliitossa alulle panema uudistuspolitiikka), ja kyseli meiltä paljon asioita Suomen järjestelmistä.

Leirin aikana osallistuimme Jaltalla myös puolueettomalle rauhanmarssille, jossa kannoimme erilaisia iskulauseita, mm. ”Taistellen rauhan puolesta” ja ”Kommunistit ovat ensimmäisiä rauhantaistelussa”.

Koimme leirillä paljon tunteita, iloa, ystävyyttä, hämmennystä ja surua. Itkien poistuimme tilaisuudesta, jossa hurrattiin Karjalan valtaukselle. Saimmekin aimo annoksen pioneeripropagandaa ja pääsimme ihmettelemään millaisia nuoria Neuvostoliitossa haluttiin kasvattaa.


Eija Hynninen, Ohkolan nuorisoseura, Mäntsälä


Yllä olevassa kuvassa Polevoi-alaleirin suomalaiset Suomi-päivän aamuna. Kalevan Nuorilla yllään kansallispuvut, Nuorilla Kotkilla punaiset huivit kaulassaan.