Työpajatoiminta alkuun Elimäellä
Kaksikymmentäyksi vuotta sitten, vuonna 1995, sain esimieheltäni tehtäväksi perustaa Elimäelle nuorten työpajatoiminnan. Olin tullut juuri hoitovapaalta ja mietin, että apua, mitähän se työpajatoiminta oikein on. Äkkiä sitten otin selvää, missä nyt mennään ja mietin, että mitä siellä työpajassa oikein tehdään. Ajattelin, että siellä varmaan tytöt ompelevat ja pojat tekevät puutöitä. Soitin ompelijaystävälleni ja pyysin häntä kirjoittamaan paperille mitä hän tarvitsisi, jos perustaisi ompelimon. Seuraavaksi soitin paikalliseen S-Marketiin ja kysyin mitä tarvitaan, kun perustetaan puusepän verstas. Siellä rupesivat nauramaan, että kuule tyttö. Eivät ottaneet minua tosissaan. Puutöitä harrastava mieheni sitten listasi mitä kaikkea tarvitaan, kun perustetaan tämmöinen puuverstas. Ja tutulta ompelijalta sain listan ompelimon tarvikkeista. Jotta minulle ei taas naureskeltaisi marketin rautaosastolla, otin mieheni mukaan mennessäni ostamaan puusepän välineitä. Hän opasti, että tarvitaan tämä ja tämä ja tämä. Minulla oli käytettävissäni 30 000 markkaa.
Tämä oli syksyä, ja ajattelin, että työpajatoiminta alkaisi tammikuussa. Otin yhteyttä työvoimatoimistoon ja haastattelin jo valmiiksi miehen, joka alkaisi vetää työpajaa. Olin tietysti jo tehnyt ministeriöönkin kaikki paperit ja neuvotellut Kimmo Aaltosen kanssa, että Elimäellä sitten alkaa tämä nuorten työpajatoiminta, että rahaa varmaankin saadaan. Olin myös käynyt paikallisten yrittäjien kanssa puhumassa, että työpajatoiminta ei tule haittaamaan yrityksiä. Työpajan ohjaajakin aloitti työt jo joulukuussa, kun työvoimatoimistosta saatiin palkkaukseen rahat.
No, se oli marraskuun loppua tai joulukuun alkua, kun luin sitten lauantaina Kouvolan Sanomista, ketkä olivat saaneet ministeriöstä avustusta. Vehkalahti oli saanut rahaa, mutta Elimäkeä ei ollut listalla. Olin aivan hädissäni, että mitä â€piipâ€. Sain siinä aivan kohtauksen. Olin nämä kaikki hommannut valmiiksi, emmekä saakaan rahaa. Onneksi siinä oli se viikonloppu aikaa miettiä. Ja kun maanantai koitti, niin soitin ministeriöön Kimmo Aaltoselle, että mitä minä luen täältä lehdestä. Lupasit ne rahat, missä ne rahat ovat? Kimmo Aaltonen selitti minulle asiaa, ja minä olin, että ei kuule, täällä on kaikki valmiina ja on tehty just niin kun sinä olet sanonut. Mihin ne rahat menivät? Ne menivät Vehkalahdelle. Miten ne sinne menivät, minulla oli valmiit suunnitelmat. No, Vehkalahti oli ehkä parempi. Minä olin vaan, että vai niin, mutta hyvät ovat suunnitelmat Elimäelläkin. Tarvitsemme ne rahat, että meillä on valtuuston kokous silloin ja silloin ja minulla on kuule kaikki hankittuna ja hommattuna, minun on saatava ne rahat. Kimmo Aaltonen myöntyi, että ehkä hän sitten teki virhearvion, että saat rahat sitten kevään lisäbudjetista. Sanoin, että tämä ei riitä. Kunnanjohtajalle pitää tulla kirjallinen tieto asiasta. Aaltonen sitten lähetti faksilla kunnanjohtajalle tiedon, että rahat tulevat varmasti. Minä kävin itse puhumassa Laajaniemelle, että ne rahat kyllä tulevat, ja tuli se faksikin.
Sitten oli se valtuuston kokous. Sanoin Laajaniemelle, että työpajalle on annettava mahdollisuus, että minä tiedän mitä on olla työttömänä, että valtuuston on tehtävä pajatoiminnasta myönteinen päätös. Valtuusto teki, ja rahoitus oli varmistettu. Eräs työkaverini siinä ihmetteli, että mitä sinä Tuula olet kuitenkin noin valkoinen ja järkyttynyt. Kerroin, että minulla on muuten kaikki ihan valmiina, mutta ei ole tiloja. Työpajan ohjaaja aloitti Korian monitoimitalolla, kun ei muuta ollut tarjolla. Työkaverini keksi siihen, että Korian vastikään lakkautetussa varuskunnassahan on jonkinlainen puuverstas, mennään katsomaan. Siellä voisi olla hyvä paikka työpajalle. Niin meille lopulta järjestyi paikka, ja minäkin aloin rauhoittua. Siellä se alkoi. Meillä oli työpajalla ensin neljä poikaa ja heillä tämä työvoimatoimiston kautta palkattu ohjaaja. Kun mietin, miten ompelupuolen kanssa sitten toimitaan, ohjaaja kertoi osaavansa opettaa myös ompelua, vaikka miesmerkkinen olikin. Silloin otin työpajalle kaksi tyttöä lisää, eli aloitimme kuudella nuorella.
Tänä päivänä työpaja on osa OTE Nuorten työpajat -toimintaa. Siitä se vaan lähti. Pitää olla rohkeutta ja uskallusta. Tämän jälkeen Kimmo Aaltonen kyllä tunsi minut aina.
Tuula Soininkallio, Kouvola